Target description
Tunnelmallinen rivitalokoti Yliskylän palveluiden äärellä. Tässä 116 m² kodissa 1980-luvun tunnelma kohtaa harkitut uudistukset. Mosaiikkiparketti tuo tiloihin lämpöä ja säilyttävät kodin alkuperäistä ilmettä. Avaran olohuoneen jatkeena on upea HTH avokeittiö, jonka suuri saareke kutsuu kokkaamaan ja kokoontumaan yhteen. Tammensävyiset kaapistot viimeistelevät kauniin kokonaisuuden. Olohuoneesta pääsee länteen avautuvalle, osittain katetulle terassille ja omalle pihalle, johon monitasoisuus tuo persoonallisuutta. Kahteen tasoon sijoittuva pohjaratkaisu tarjoaa tilaa sekä yhdessäoloon että omaan rauhaan. Yläkerrassa ovat kaksi makuuhuonetta, joista toisesta on käynti parvekkeelle, sekä uudistettu erillis-wc. Alakerran takkahuoneesta saa toisen oleskelutilan tai sitä voi hyödyntää vaikka työhuonekäytössä. Lisäksi alakerrassa on tilava varastohuone, jota nykyiset asukkaat ovat käyttäneet makuuhuoneena, sekä vaatehuone, kodinhoitohuone ja nykyaikainen kylpyhuone saunoineen. Arkea helpottavat myös autokatospaikka ja kaksi ulkovarastoa. Asunto Oy Itäniitynpolku 2 on kuuden kodin yhtiö omalla tontilla. Osakkaat ovat yhtiössä pitkälti huolehtineet omien kotiensa uudistamisesta, ja myös tätä kotia on remontoitu laajasti sen aikakautta arvostaen. Sijainti Yliskylässä tekee arjesta mutkatonta. Päiväkodit ja koulut ovat lähellä, ja kauppakeskus Saaren kaupat, kirjasto ja muut palvelut löytyvät noin 600 metrin päästä. Merelliset ulkoilureitit, rannat ja harrastusmahdollisuudet ovat helposti saavutettavissa. Lähimmälle bussipysäkille on noin 150 metriä, ja marraskuussa 2026 alkava raitioliikenne tuo suoran yhteyden kantakaupunkiin. Myös omalla autolla on helppo lähteä töihin ja harrastuksiin. Tule kokemaan paikan päällä, miten kauniisti tämä koti yhdistää tunnelman ja sujuvan arjen. Sinua palvelee: Hanna Daw Ylempi kiinteistönvälittäjä, YKV, LKV, KiAT Puh. +358 400 810 002 hanna.daw@spkoti.fi
Basic information
- Property number
- 80534864
- Listing type
- Terraced house
- Type of Ownership
- Own
- Apartment Description
- 4h, avokeittiö, th, khh, kph ja sauna, wc
- Number of Rooms
- 4
- Street address
- Itäniitynpolku 2
- Staircase
- E
- Floor Number
- 1
- Floors
- 2
- District/Village
- Yliskylä, Laajasalo
- Postal Code
- 00840
- City
- Helsinki
- Municipality/city
- Helsinki
- Province
- Uusimaa
- Country
- Finland
- Year of completion
- 1987
- Year of deployment
- 1987
- Condition
- Good
- Living area
- 116 m²
- Total Area
- 116 m²
- Area basis
- According to the by-laws and According to Property Manager Certificate
- Area is Control Measured
- No
- More information about the area
- Not verified by measurement. The area in properties of this age (company registered before 01.01.1992) may significantly differ from the residential area calculated according to current measurement methods and standards (SFS 5139). Therefore, the area may be smaller or larger than stated above.
- The property is released
- According to the agreement
- The property is sold as rented
- No
- Redemption right for the company
- No
- Redemption right for shareholders
- No
Prices and costs
Price information
- Asking price
- €438,000
- Debt-free price
- €438,000
Charges
- Maintenance charge
- €510.40 / month
- Total maintenance charge
- €510.40 / month
- Additional information about charges
- Lämmitys sisältyy hoitovastikkeeseen (kaukolämpö).
- Water Charge
- Water charge advance 15 € / month / person (Advance, adjustment according to consumption)
- Additional Information about Charges
- Hallituksella valtuus tarvittaessa perimään enintään 4 kuukauden ylimääräinen hoitovastike.
More information about the asset
- Property is sold furnished
- No
- Balcony
- Yes
- Balcony Type
- Protruding
- Balcony compass point
- East
- Terrace
- Yes
- Additional Information about the Terrace
- Kaunis ja kookas terassi kutsuu nauttimaan länsiauringossa kesän lämpimistä päivistä. Terassi on osittain katettu joten suojaa on myös sadesäällä.
- Apartment has a sauna
- Yes
- Fireplace Information
- Fireplace
- Additional Information about Storage Spaces
- Ulko-oven vieressä sekä autokatoksen päädyssä ulkovarastot.
- Views from the apartment
- Viehättävät näkymät piha-alueille itään- sekä länteen.
- Asbestos survey
- No
- Condition check done
- 16/11/2023
- Roof Type
- Gabled roof
- Roofing material
- Brick
- Carports
- 6 pcs
- Additional Information about the Apartment's Parking Space
- Autokatospaikka (valmius sähköpistokkeeseen)
- Actions carried out in the apartment during the client's ownership and their date
- Huoneistossa tehdyt remontit ja muutostyöt 2017 Saunan kiuas uusittu (Harvia). (Aikaisemman osakkaan tekemä) 2019–2020 Alakerran kylpyhuone ja sauna uusittu. (Aikaisemman osakkaan tekemä) 2024 Kellarikerroksen (varastohuoneen sekä khh maanvaraisen seinän), keittiön ja yläkerran kylpyhuoneen saneeraus: Kellarikerros 2024: Varastohuoneen kaikki seinät sekä kodinhoitohuoneen maanvastaisten harkkoseinän koolaukset ja levypinnat purettu ja korvattu metallikoolatuilla, tuuletusraollisilla rakenteilla. Alkuperäinen rakenne oli luokiteltu riskirakenteeksi. Vaurioita ei havaittu, vaan muutostyön tarkoituksena oli rakenteiden ajanmukaistaminen. Lisäksi kattokoolaukset uusittu. Khh katto alkuperäinen. Varastohuoneen katto alaslaskettu ja levytetty (kipsilevy) ja siellä säädettävä (värilämpö ja kirkkaus) epäsuora LED-valaistus. Keittiö 2024: Keittiö uusittu kokonaisuudessaan HTH-kalusteilla ja Siemens-kodinkoneilla. Kylpyhuoneen vastainen vino seinä suoristettu keittiön tilan lisäämiseksi. Olohuoneen ja keittiön välinen kevyt väliseinän osa poistettu ja tilalle toteutettu keittiösaareke. Yläkerran WC 2024: Entinen kylpyhuone muutettu WC-tilaksi poistamalla suihku ja lattiakaivo. Viemäröinteihin tehty muutoksen edellyttämät työt ja keittiön sekä WC käyttövesiputket uusittu. Seinä-WC rakenne toteutettu vedeneristetyn ja laatoitetun pinnan päälle. Lattia valettu tasaiseksi ilman kaatoja ja oviaukkoon toteutettu vedeneristekynnys. Vedeneristys nostettu seinille sekä toteutettu vesikalusteiden ja seinä-WC taakse. Seinät laatoitettu noin 1,2 metrin korkeuteen ja yläosat maalattu homeenestoainetta sisältävällä maalilla. Katto viimeistelty sormipaneelilla. Saneerauksesta tehty muutostyöilmoitus 9.1.2024. Taloyhtiön valvojana on toiminut isännöitsijä Toni Karhu. 2024 Terassi rakennettu uudelleen (Kivipuu). Katoksen tukirakenne, kattovasat ja valokatteet uusittu. 2025 Kodinhoitohuoneen hanat uusittu. Putkityöt toteuttanut Vakioputki Siitonen.
- Additional information on condition
- Asuntoa on remontoitu laajasti viime vuosina. Pinnoissa on paikoin tavanomaista asumisesta aiheutunutta kulumaa.
- Repairs/renovations done to the building
- 2025 Kasvuston poisto sokkelin reunalta 2025 Takapihan väliaitojen uusiminen 2024 Sähköauton lautauspistokkeet Valmius x6 2019-2021, 2025 Alakerran kylpyhuoneiden kunnostukset F+E -19-20, D+C -21, B+A -25 2017 Saunakiukaiden uusinta 2017 Autotallien ja julkisivun puuosien maalaustyöt 2013 Tiilikaton puhdistus- ja pintakäsittely 2012 Huoneiston A ja B kosteusvauriosaneeraus ja salaojitus,salaojapumpun asennus 2012 Sisäilmakartoitus 2010 Huoneiston F ulkoseinän korjaus ja vedeneristyksen uusinta 2007 Patteritermostaattien uusinta 2005 Julkisivun maalaus 2003 Tontin aitaus 2003 Huoneistojen C-F laajennusosat
- Known upcoming repairs/renovations
- 2026 Laaja taloyhtiön kuntokartoitus ja kartoituksen pohjalta uusi PTS 2026 Paisuntasäiliön uusiminen 2028 Katon kävelysiltojen uusinta ja kattohuolto
- Heating System
- District heating
- Is there an energy certificate for the property?
- No energy certificate required by law
- Property Maintenance
- Residents
Services and transportation connections
- Local services
- Itäniitynpolulla yhdistyvät sujuva arki, merellinen ympäristö ja luonnon läheisyys. Suosittu Yliskylä on Laajasalon sydän, jossa päivittäiset palvelut, koulut ja päiväkodit ovat lähellä ja vapaa-aikaa voi viettää niin rantamaisemissa kuin monipuolisten harrastusten parissa. Noin 600 metrin päässä sijaitseva kauppakeskus Saari kokoaa arjen palvelut saman katon alle. S-market, K-supermarket, apteekki, Alko, ravintolat, kuntosali, kirjasto ja erikoisliikkeet tekevät asioinnista vaivatonta. Yliskylässä sijaitsee myös alueen terveysasema ja neuvola. Täällä ulkoilu on helppo ottaa osaksi jokaista päivää. Laajarannan talviuintipaikalle on noin 700 metriä ja Ilomäenpuiston kuntoportaille noin 750 metriä. Laajasalon uimaranta sijaitsee noin 1,6 kilometrin ja Yliskylän koirapuisto noin 1,4 kilometrin päässä. Metsäpolut, vehreät puistot ja merenrantareitit kutsuvat aamulenkille, koko perheen retkelle tai rauhalliselle iltakävelylle. Laajasalossa riittää tekemistä kaikenikäisille. Golf, jalkapallo, tennis, padel ja talviuinti tarjoavat vaihtoehtoja aktiiviseen vapaa-aikaan, ja eri palveluntarjoajat tarjoavat harrastusmahdollisuuksia niin lapsille kuin aikuisille tanssista taidekerhoihin. Kesäpäivinä meri kutsuu suppailemaan ja veneilemään, ja alueen rantasaunat tuovat lomatunnelmaa arjen keskelle. Myös yhteydet kantakaupunkiin uudistuvat. Kruunusiltojen raitioliikenne käynnistyy 7.11.2026, jolloin uusi pikaraitiolinja nro. 12 yhdistää Yliskylän kantakaupunkiin. Matka Yliskylästä Rautatientorille kestää noin 20 minuuttia. Uusi yhteys tuo kaupungin palvelut entistä lähemmäs – samalla kun kodin ympärillä säilyvät Laajasalon merelliset maisemat ja vehreät ulkoilumaastot.
- Schools
- Laajasalon ala-aste n. 950 m, ylä-aste n. 1 km. Ruotsinkielinen ala-aste Degerö folkskola n. 550 m. Englanninkielinen koulu Kulosaaren yhteiskoulu ja lukio noin 3,5km.
- Kindergarten
- Useita hyvämaineisia päiväkoteja alueella. Mm. Daghemmet Pilten (350m), Pk Ilomäki ( 1 km), Pk Yliskylä (1,9 km), Pk Tuorinniemi (1,1 km), englanninkielisiä päiväkoteja Herttoniemenrannan puolella n. 1,1 km mm. Pk Bumblebees ja Duckies.
- Additional information about traffic connections
- Hyvät kulkuyhteydet niin julkisilla kuin omalla autolla. Yliskylän joukkoliikenneyhteydet uudistuvat Kruunusiltojen raitioliikenteen käynnistyessä 7.11.2026. Uusi raitiolinja 12 tarjoaa suoran yhteyden Yliskylästä Hakaniemen kautta Rautatientorille noin 20 minuutissa. Linja liikennöi pääsääntöisesti 7,5 minuutin välein; varhaisaamuisin ja myöhäisiltaisin vuorovälit ovat pidemmät. Samana päivänä aloittaa myös raitiolinja 11 Kruunuvuorenrannasta Kalasataman kautta Pasilaan. Laajasalon bussiliikenne uudistuu 7.1.2027. Linja 89 poistuu liikenteestä, ja Yliskylän yhteyksiä Herttoniemen metroasemalle palvelevat jatkossa linjat 87 ja 88, joiden reitit muuttuvat kulkemaan nykyisen 89 linjan kautta. Lähin bussipysäkki Itäniitynpolku noin 150m. Kesäisin kaupunkipyöräpysäkki noin 100 m päässä.
Plot and zoning
- Lot Ownership
- Own
- Total area of the plot
- 2 659 m²
- Zoning
- City plan
- Additional information about zoning
- Laajasalossa on valmisteilla useita kaavoitusmuutoksia/alueen kehittämissuunnitelmia (Laajasalon renessanssi) ja täydennysrakentamista mm. kaupunkibulevardi, Yliskylänlahti, Kruunuvuorenrannan alue, Koirasaarentien ja Ilomäentien alueet, Kruunusillat. Tutustu alueen kaavoitukseen: Helsingin kaupunki 09 310 22111 tai https://kartta.hel. / Lisätiedot: Tyko Saarikko, arkkitehti, p. (09) 310 37441 ja tiimipäällikkö Anu Kuutti, puhelin (09) 310 37154.
Spaces and materials
- Kitchen description
- Todella kaunis HTH keittiö yhdistää tanskalaisen ajattoman designin sekä toiminnallisuuden. Iso saareke on ihana ruoan laittoon sekä kattauksiin ja runsas kaappitila aamiaiskaappeineen huolehtii, että tavarat pysyvät järjestyksessä. Keittiö uusittu vuonna 2024. Varusteluna jääkaappi pakastelokerolla, induktioliesi integroidulla liesituulettimella, erillisuuni pyrolyysitoiminnolla, astianpesukone (kodinkoneet Siemens), työtasot laminaattia.
- Bedroom Description
- Yläkerrassa kaksi makuuhuonetta, joista toisen yhteydessä parveke. Alakerrassa askarteluhuone/varastohuone, joka nykyisellä perheellä myös makuuhuonekäytössä.
- Living room description
- Avara ja valoisa olohuone, josta uloskäynti terassille ja viehättävälle piha-alueelle.
- Toilet description
- Lisäksi tyylikäs erillis-wc, joka on remontoitu vuonna 2024. Varusteluna: seinä-wc, peili, käsienpesuallas, allaslaatikosto, bidee-suihku sekä lattialämmitys (sähkö).
- Bathroom description
- Siistikuntoinen, laatoitettu kylpyhuone on uusittu vuonna 2019-2020. Varusteluna suihku, peili ja käsienpesuallas, allaskaapisto, pesukoneliitäntä, lämmitettävä pyyhepatteri, lattialämmitys. Kylpyhuoneen yhteydessä sauna.
- Utility room description
- Tilava kodinhoitohuone, jossa runsaasti kaapistoja sekä tasotilaa. Kaksi pesukoneliitäntää, pesuallas sekä lattialämmitys.
- Sauna description
- Tunnelmallinen sauna kylpyhuoneen yhteydessä.
- Equipment
- Electric stove
- Description of other spaces
- Takkahuone alakerrassa heti sisääntulon läheisyydessä.
- Description and additional information about wall materials
- Pääosin maalatut pinnat, kylpyhuoneessa laatta, saunassa puupaneeli.
- Description and additional information on floor materials
- Pääosin mosaiikkiparkettia, eteinen, kylpyhuone, wc ja kodinhoitohuone laatta.
- Building and Surface Materials
- Wood, stone and Brick Cladding
Housing company
- Housing Cooperative Name
- Asunto Oy Itäniitynpolku 2
- Property Manager Name
- Kimmo Honkaniemi
- Property Manager Office
- Onni Isännöinti Oy
- Phone number
- 09 83872558
- kimmo.honkaniemi@onniisannointi.fi
- Additional information about property maintenance
- Yhtiössä hoidettu huoltotyöt talkoilla sekä C-huoneiston asukkaille sovittu maksettavan huoltotöistä kevytyrittäjyyden kautta ja viimeisimmässä yhtiökokouksessa sovittu tilattavan apua tarpeen mukaan.
- Additional information about the housing cooperative
- Yhtiössä on päätetty tupakointikiellosta. Yhtiössä määritelty tupakointipaikka.
- Apartments
- 6
- Additional Information about the Building's Parking Spaces
- Kullakin huoneistolla on oikeus yhteen autopaikkaan.
Share object:
Loans to our properties are handled conveniently through the Savings Bank
Apply for a mortgage from the Savings Bank without online banking credentials by filling in an electronic mortgage application.
Get a loan offerThe information provided by the loan calculator is indicative. Please note that the details of your final loan may differ slightly from the information provided by the calculator.
Other locations
Aukustinkuja
€545,000
167 m²
Finland Helsinki Laajasalo
Terraced house 1980 5-6h, keittiö, th, khh, kph, sauna, 2xwc
Kanavamäki 13
€345,000
83 m²
Finland Helsinki Yliskylä, Laajasalo
Terraced house 1978 3h, k, wc, kph/wc, s, vh, piha