Target description
Vain 15minuutin ajomatkan päässä Jyväskylän keskustasta on myynnissä upea neljän makuuhuoneen omakotitalo, jossa huonekorkeus on peräti 2,7m. Kodin rakentamisen pääteemoina toimivat muovittomuus, hengittävyys, energiatehokkuus ja älykkyys. Talo on eristetty Ekovillalla, ja ilmansulkuna on X5, jolloin rakenteesta saadaan ilmatiivis ja hengittävä tinkimättä energiatehokkuudesta. Tästä kertoo parhaiten se, että nelihenkisen lapsiperheen koko talon energian kulutus on vain noin 12000 KwH vuodessa. ABB Free@Home-taloautomaatiojärjestelmän avulla voit säätää taloa erittäin helposti korostaen sanaa helposti. Järjestelmä mahdollistaa esimerkiksi töpseleiden ohjelmoimisen omien aikataulujen tai vuodenaikojen mukaan ja liiketunnistimilla toteutettujen lattiavalojen avulla vessaan suunnistaminen yöllä on mukavaa. Kaikki valot ovat himmennettävissä, ja valon kirkkautta säädellään katkaisimen painoajalla. Talossa on huomattavan paljon säilytystilaa, niin sisällä kuin ulkonakin. Katettuja terasseja on molemmin puolin taloa, joka mahdollistaa ulkona rentoutumisen vuodenajasta tai kelistä riippumatta. Kaikki takapihalla olevat rakennukset irtaimistoineen tulevat kaupan päälle. Kännykällä ohjattava öljypoltinkamina + kalliopalju, leikkimökki ja maailman ensimmäinen lasikattosauna irtaimistoineen. Lasikattosaunan löylyistä vastaa Harvian Glow Corner ja takapihan isolla vesipostilla palju täyttyy nopeasti. Öljypoltin kamiina on tehokas, koska 5m3 paljuvesi lämpiää kovallakin pakkasella muutamaan tuntiin 20 litralla löpöä napin painalluksella. Paljun ja kamiinan yhdistelmä on itse rakennettu siten, että olipa kyseessä vedenpuhdistuspatruunan tai kamiinan huolto, niin homma hoituu helposti. Talon yhteydessä on tilava autotalli, jossa on vahva ääni- ja paloeristys. Tallista on kulku tekniseen tilaan, jossa on myös paljon säilytystilaa. Autotallin ovi toimii kaukosäätimillä, tallissa on erillinen säädettävä IV-huippuimuri ja oven edustalla on säädettävä lattialämmitysvastus suojelemassa varsinaista lattialämmitystä. Talon viihtyvyyteen ja mukavuuteen sisällä on panostettu Vectan-kangaskatoilla, jotka luovat tiloista kaiuttomat. Olohuoneen isojen ikkunoiden verhot toimivat kaukosäätimellä. Iso makuu- ja työhuone on äänieristetty, niin seinistään kuin ovistaankin. Olohuoneeseen on tehty takkavaraus jo lattiavaluvaiheessa, joten tämä mahdollistaa sellaisen lisäämisen, jos niin haluaa. Talossa saunan löylyistä vastaa Harvia Virta-kiuas, jota ohjataan Xenio-combi ohjaimella. Virta-kiuas on sähkökiukaan ja höyrystimen yhdistelmä, joka tuo erilaiset kylpylöistä tutut elämykset perheesi saunaan. Voit valita perinteisen saunan, höyrysaunan ja ihanan tuoksusaunan yhdistelmistä. Virta-kiuas on täydellinen valinta kaikille, jotka pitävät saunassa rentoutumisesta ja nautiskelusta. Kiukaan sähkökuormituksen ohjain auttaa kuormituksen tasaamisessa vähentämällä automaattisesti vastuksien tehoa. Talosta löytyy poikkeuksellisen kattava dokumentaatio, niin paperisessa kuin sähköisessäkin muodossaan, joka sisältää paljon valokuvia koko projektin ajalta. Tervetuloa tutustumaan tähän laadukkaaseen ja monipuoliseen kotiin!
Basic information
- Apartment Description
- 5h+k+khh+s+2x wc+vh+at+terassix2+v.
- Property number
- 80494287
- Street address
- Kinkomaantie 31
- Floor Number
- 1
- Floors
- 1
- District/Village
- Kinkomaa
- Postal Code
- 40930
- City
- Muurame
- Municipality/city
- Muurame
- Province
- Keski-Suomi
- Country
- Finland
- Year of completion
- 2021
- Living area
- 172 m²
- Total Area
- 220,5 m²
- Area of Other Spaces
- 48.5 m²
- Area is Control Measured
- No
- The property is released
- According to the agreement
- Property Identifier
- 500-402-71-11
- Property Type
- Estate
- Type of plot
- Hillside Lot
- Condition
- Excellent
- Number of Rooms
- 5
- Listing type
- Detached House
- Energy class
- B2018
Prices and costs
Price information
- Asking price
- €445,000
- Debt-free price
- €445,000
- Property tax
- €920 / year
- Additional Information about Charges
- Sähkön kulutus on ollut 12000kwh 4henkisellä perheellä. Vesi- ja jätevesi Alvan hinnaston mukaan. Jätemaksut Mustankorkean hinnaston mukaan.
More information about the asset
- Roof Type
- Gabled roof
- Roofing material
- Felt
- The property is sold as rented
- No
- The property is connected to a data network
- Yes
- Electric
- 230V
- Energy performance certificate validity period
- 11/06/2030
- Additional information about other buildings
- Takapihalla leikkimökki ja pihasauna.
- Building rights floor-m²
- 397.5
- Fireplace Information
- Fireplace reservation
- Building rights e-number
- 0.25
- Electric connection transfers
- Yes
- Construction phase
- Finished
- Types of storage spaces in the property
- Walk-in wardrobe
- There are other buildings included in the deal located on the property
- Yes
- Other buildings
- Playhouse
- Terrace
- Yes
- High ceiling
- Yes
- Heating System
- Geothermal
- More information about the area
- Ei tarkistusmitattu. Pinta-ala voi siis olla edellä mainittua pienempi tai suurempi. Muiden tilojen pinta-alan on laskettu autotalli ja tekninen tila. Kerrosala 246m2.
- Is there an energy certificate for the property?
- Yes
- Apartment has a sauna
- Yes
Plot and zoning
- Zoning
- City plan
- Zoning Details
- Erillispientalojen korttelialue.
- Total area of the plot
- 1 590 m²
- Lot Ownership
- Own
Spaces and materials
- Additional information about kitchen equipment
- Separate Freezer, fridge, dishwasher, stove, kitchen hood, microwave and separate oven
- Kitchen floor material
- Laminate
- Kitchen wall material
- Paint
- Worktops
- Laminate
- Bedroom floor material
- Laminate
- Bedroom wall material
- Paint and wallpaper
- Bedrooms
- 4
- Living room floor material
- Laminate
- Living room wall material
- Paint and wallpaper
- Equipment
- Electric stove
- Sauna floor material
- Tile
- Sauna wall material
- Panel
- Additional information about separate toilet equipment
- Toilet seat, floor drain and bidet shower
- Toilet wall material
- Ceramic Tile
- Toilet floor material
- Tile
- Toilets
- 1
- Utility room equipment
- Underfloor heating, sink, laundry cabinets, tabletop and space for washing tower
- Utility room floor material
- Tile
- Utility room wall material
- Paint
- Bathroom equipment
- Toilet seat, shower, mirror cabinet, underfloor heating and sink cabinet
- Bathroom floor material
- Tile
- Bathroom wall material
- Ceramic Tile
- Building and Surface Materials
- Wood
- Additional Information about Storage Spaces
- Vaatehuoneen lisäksi useita liukuovikaapistoja.
Share object:
Loans to our properties are handled conveniently through the Savings Bank
Apply for a mortgage from the Savings Bank without online banking credentials by filling in an electronic mortgage application.
Get a loan offerThe information provided by the loan calculator is indicative. Please note that the details of your final loan may differ slightly from the information provided by the calculator.
Other locations
Sinivuokko 8
€217,000
97 m²
Finland Jyväskylä Ristikivi
Terraced House 1989 4h+k+s
Iso-Poro 14
€172,000
49 m²
Finland Jyväskylä
Cottage or Villa 2014 2h+k+ parvi+terassi+parveke.