Target description
Myynnissä päätyhuoneisto, jonka ikkunat ovat kolmeen suuntaan! Asunto sijaitsee aivan Turun keskustassa Käsityöläiskadulla, josta on vain lyhyt kävelymatka Kauppatorille sekä keskustan monipuolisten palvelujen äärelle. Myös kaunis Aurajokiranta sekä sen viihtyisät kahvilat ja ravintolat odottavat muutaman minuutin päässä. Taloyhtiö sijoittuu tontin takarajalle, minkä ansiosta asuminen on sijaintiin nähden rauhallista ja hiljaista. Tämä koti on hissillisen talon viidennessä kerroksessa. Ikkunoista avautuu näkymät kolmeen eri suuntaan, mikä korostaa valoisaa yleisilmettä. Tilavasta olohuoneesta on kulku lasitetulle parvekkeelle, joka on ilta-auringon suuntaan. Keittiö on olohuoneen vieressä ja makuuhuone on sijoitettu omaan rauhaansa asunnon toiselle reunalle. Kylpyhuone on eteisen yhteydessä ja se on uusittu putkiremontin kanssa samaan aikaan vuonna 2014. Kylpyhuoneessa on hyvin tilaa omalle pyykinpesukoneelle. Kylpyhuonetta lukuun ottamatta asunto on hyvin peruskuntoinen, joten seuraavalla omistajalla on erinomainen tilaisuus remontoida asunnosta itselleen hieno kaupunkikoti juuri omien mieltymysten mukaan. Asunto-osakeyhtiö Kisälli on vuonna 1963 rakennettu taloyhtiö, johon kuuluu 36 asuntoa. Tehtyjä korjauksia ovat muun muassa parvekkeiden ovien ja ikkunoiden uusinta 2023, linjasaneeraus (mm. käyttövesiputket uusittu ja viemärit pinnoitettu) vuonna 2014, asuinrakennuksen katon maalaus 2010 ja julkisivujen ikkunoiden, villojen sekä levytyksien uusiminen 2005 ja 2001. Ota yhteyttä, sovitaan aika esittelylle ja mennään katsomaan asuntoa paikan päälle! Myynti ja lisätiedot: Joni Tapio Kiinteistönvälittäjä LKV 044 551 9911 joni.tapio@spkoti.fi Sp-Koti Turku
Basic information
- Apartment Description
- 2h, k, p
- Property number
- 80422052
- Street address
- Käsityöläiskatu 7a
- Staircase
- as
- Apartment
- 17
- Floor Number
- 5
- Floors
- 9
- District/Village
- Keskusta
- Postal Code
- 20100
- City
- Turku
- Municipality/city
- Turku
- Province
- Varsinais-Suomi
- Country
- Finland
- Year of completion
- 1963
- Year of deployment
- 1963
- Living area
- 54 m²
- Total Area
- 54 m²
- Area basis
- According to the by-laws and According to Property Manager Certificate
- Area is Control Measured
- No
- The property is released
- Other condition
- Condition
- Satisfactory
- Number of Rooms
- 2
- Listing type
- Apartment Building
- Energy class
- E2018
- Redemption right for the company
- No
- Redemption right for shareholders
- No
Prices and costs
Price information
- Asking price
- €165,844.55
- Debt Portion
- €3,155.45
- Debt-free price
- €169,000
The property has housing company debt. Each shareholder is responsible for the housing company debt. If capital charges related to a debt cannot otherwise be collected for certain apartments, the payment obligation may ultimately be imposed on the other shareholders.
Charges
- Maintenance charge
- €259.20 / month
- Financing charge
- €39.96 / month
Pääomavastiketta peritään, jos asuntoon kohdistuvaa lainaosuutta ei ole maksettu pois.
- Total maintenance charge
- €299.16 / month
- Water Charge
- According to consumption
- Additional Information about Charges
- Sähkö kulutuksen mukaan, autopaikkavuokra 60,00 €/kk, autopaikkavuokra ulkopuoliselle 80,00 €/kk ja taloyhtiölaajakaista (DNA 25 M) sisältyy hoitovastikkeeseen. Ostaja maksaa varainsiirtoveron 1,50 % velattomasta kauppahinnasta kaupanteossa. Ostaja vastaa omistusoikeuden rekisteröintikustannuksista, osakekirjan mitätöinnistä aiheutuvista mahdollisista kustannuksista sekä mahdollisesta hakemusmaksun korotuksesta. Yhtiökokouksissa 21.5.2024 ja 26.9.2024 on päätetty korjaushankkeista, joita varten hallitus on valtuutettu nostamaan enintään 355 000 euron laina 15 vuoden laina-ajalla. Korjaushankkeet on tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2025 aikana ja huoneisokohtaiset lainaosuudet jaetaan osakkaille tammikuussa 2026. Ostaja ottaa vastattavakseen tästä aiheutuvan lainaosuuden.
More information about the asset
- Balcony
- Yes
- Balcony Type
- Glazed
- Balcony compass point
- Southwest
- Roof Type
- Gabled roof
- Roofing material
- Sheet Metal
- Garages
- 9 pcs
- Yard parking spaces
- 11 pcs
- Additional information about property maintenance
- Kiinteistöhoito Juhala Oy
- The property is sold as rented
- No
- Actions carried out in the apartment during the client's ownership and their date
- Kylpyhuone uusittu taloyhtiön putkiremontin yhteydessä vuonna 2014 ja olohuoneen parketti uusittu 1990-luvulla.
- The property is connected to a data network
- Yes
- Energy performance certificate validity period
- 25/02/2035
- Phone number
- 0440567047
- Property manager's street address
- Brahenkatu 20
- Property manager's city
- Turku
- Property manager's post number
- 20100
- Commercial premises
- 1 pcs (71 m²)
- The property has a satellite antenna
- No
- The property has an antenna
- No
- Type of Ownership
- Own
- Water damage
- No
- Humidity damage
- No
- Mold / microbial damage
- No
- Repairs/renovations done to the building
- 2023 Asuntojen parvekkeiden, tuuletusparvekkeiden ja liikesiiven ikkunoiden ja ovien uusinta 2021 Asuinrakennuksen sekä liikesiiven huoneistokohtaiset sähkömittarit 2021 Liikesiiven kuntokartoitus 2020 Liikesiiven pystyviemärien sukitus sekä vesivahinkokorjauksia, porrashuoneiden lattioita uusittu, padotuskaivo uusittu kellarissa 2019 Palokatkoasennus 2018 Liikesiiven kosteusvauriokorjaukset 2017 Esteettömyyden parantaminen 2016 Ulko-ovien uusiminen ja kulkutunnisteet 2015 Kellarin maalaus ja porraskäytävän seinän laatoitus 2014 Linjasaneeraus (viemärit pinnoitettu, käyttövesiputket uusittu kuparilla, sähkönousut ja ryhmäkeskukset sekä antenni- ja datajohdot uusittu, asuinrakennuksen poistoilman lämmöntalteenotto) 2013 Liikesiiven peltikaton maalaus 2010 Tonttiliittymävesijohdon uusiminen 2010 Asuinrakennuksen katon maalaus 2009 Patteriverkoston tasapainotus 2006 Liikesiiven katon uusiminen 2005 Pihan puoleisen julkisivun ikkunat, villat ja levytykset 2001 Kadun puoleisten asuntoparvekkeiden rakenteellinen korjaus ja lasitus 2001 Siivousparvekkeiden lattioiden pinnoitus 2001 Kadun puoleisen julkisivun ikkunat, villat ja levytykset (ei parvekkeiden ovet ja ikkunat) Toimeksiantajan aikana huoneistoon tehdyt toimenpiteet sekä niiden ajankohta: Kylpyhuone uusittu putkiremontin yhteydessä vuonna 2014, olohuoneen parketti uusittu 1990-luvulla.
- Known upcoming repairs/renovations
- Päätetyt korjaukset: 2024-2025 Asuinrakennuksen ja liikesiiven ilmanvaihdon puhdistus ja säätö, korvausilman lisääminen, liikesiiven poistokoneen uusinta (LTO) 2024-2025 Lämmityksen tasapainotus ja säätö 2024-2025 Autotallin ovien uusinta, huoneisto-ovien uusinta, lukituksen uusinta iLoqS5 2024-2025 Liikesiiven viemärien sukitus, liikesiiven julkisivun rappausten huoltomaalaus 2024-2025 Porrashuoneen lattioiden kunnostus ja porrashuoneen huoltomaalaus Yhtiökokouksissa 21.5.2024 ja 26.9.2024 on päätetty yllä olevista korjaushankkeista, joita varten hallitus on valtuutettu nostamaan enintään 355 000 euron laina 15 vuoden laina-ajalla. Korjaushankkeet on tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2025 aikana ja huoneisokohtaiset lainaosuudet jaetaan osakkaille tammikuussa 2026. Ostaja ottaa vastattavakseen tästä aiheutuvan lainaosuuden. Suunnitellut korjaukset: 2025 Sisäänkäyntien ulkopuolisten pintojen ehostaminen yllä olevan urakan lisätyövarauksen ylijäämällä 2028 Pihan kallistusten korjaus ja asfaltointi, sähkökaapelointien uusinta ja sähköautolatausmahdollisuuden selvittäminen 2028 Hissin uusiminen 2028 Asuinrakennuksen katon uusinta
- Heating System
- District heating
- Is there an energy certificate for the property?
- Yes
- Asbestos survey
- No
- Elevator
- Yes
- Property Maintenance
- Maintenance Company
Plot and zoning
- Additional information about zoning
- Turun kaupunki
- Zoning
- City plan
- Total area of the plot
- 1 491 m²
- Lot Ownership
- Own
Spaces and materials
- Kitchen description
- Jääkaappi/pakastin, keraaminen liesi ja varaus astianpesukoneelle. Lattia muovia ja seinät tapetoitu sekä maalattu.
- Bedroom Description
- 1 kpl. Lattia muovia ja seinät tapetoitu.
- Living room description
- Lattia parkettia ja seinät tapetoitu.
- Bathroom description
- Kylpyhuone uusittu putkiremontin yhteydessä vuonna 2014. Suihku, wc-istuin, pesukoneliitäntä, pesuallas, peilikaappi ja lattialämmitys. Lattia ja seinät laattaa.
- Description of other spaces
- Eteinen.
- Building and Surface Materials
- Concrete
- Additional Information about Storage Spaces
- Häkkivarasto kellarissa ja kaapistot makuuhuoneessa sekä eteisessä.
Housing company
- Housing Cooperative Name
- Asunto-osakeyhtiö Kisälli
- Property Manager Name
- Rosa Hjort
- Property Manager Office
- Oiva Isännöinti Turku Oy
- Additional information about the housing cooperative
- Rasite: Naapuriyhtiöllä (Käsityöläiskatu 7b) kulku- ja johtorasite tontille. Perustukset: Asuinrakennus on kovalla pohjalla, samoin toimistorakennus lukuun ottamatta Humalistonkadun puoleista päätyä, jossa on 4 betonipaalua. Päädyssä on lievä kontakti naapuritaloon, jolla ei liene merkitystä.
- Apartments
- 36
- The housing cooperative has
- laundry room, mangle, shelter, cable tv and cellar closet
- Additional Information about the Building's Parking Spaces
- Autotallipaikat 9 kpl osakkeina. Taloyhtiön pihan autopaikat 11 kpl jaetaan jonotuslistan mukaisesti.
- Sauna in the building
- Yes
Share object:
Loans to our properties are handled conveniently through the Savings Bank
Apply for a mortgage from the Savings Bank without online banking credentials by filling in an electronic mortgage application.
Get a loan offerThe information provided by the loan calculator is indicative. Please note that the details of your final loan may differ slightly from the information provided by the calculator.
Other locations

Ruotumiehenkatu 7
€139,000
76,5 m²
Finland Turku Paltta
Apartment Building 1974 3h, k, p

Rantamäentie 26
€438,000
124 m²
Finland Kuusisto Kuusisto
Detached House 4h, avok., khh, s