Target description
Tervetuloa uniikkiin paritaloasuntoon, joka sijaitsee Jollaksentien alkupäässä, erinomaisella ja rauhallisella sijainnilla! Sisääntulokerroksessa huomio kiinnittyy välittömästi korkeaan huonekorkeuteen, luoden avaruudentuntua ja valoisuutta. Tunnelmallinen maisema avautuu suoraan omalle pihalle, luoden rauhallisen ympäristön arjen keskelle. Tämä koti on päivitetty vuonna 2023 uudella keittiöllä, joka yhdistää tyylikkyyden ja toiminnallisuuden. Vaaleat, kauniit materiaalit tekevät keittiöstä paikan, jossa kokkaaminen sujuu vaivatta ja iloiten. Olohuone sijaitsee avokeittiön vieressä, joten seurustelu sujuu myös ruoanlaiton ääressä. Sisääntulokerroksesta löytyy kaksi makuuhuonetta, jonka lisäksi parvi sekä kellarikerroksen tilat luovat mahdollisuuksia isonkin perheen tarpeisiin. Kummankin kerroksen kylpyhuone ja sauna on uusittu kokonaisuudessaan vuonna 2019, tarjoten raikkaan ja nykyaikaisen ilmeen. Asuntoon kuuluu lisäksi autotalli, joka on nykyisellä osakkaalla ollut varastokäytössä. Asunto on osa 20 huoneiston paritaloyhtiötä ja sijaitsee omalla tontilla. Bussipysäkki löytyy vain kivenheiton päästä ja veneilevää hemmottelee vain muutaman minuutin kävelymatka Sarvaston pienvenesatamaan. Lähettyviltä löytyy niin päiväkodit, koulut, ruokakaupat kuin harrastusmahdollisuudet. Laajasalon suosio jatkaa kasvuaan, eikä ihme, täältä löytyy laadukkaan asumisen ja kaupunkielämän palvelut kotinurkilta! Tervetuloa tutustumaan, asuntoa esitellään pääosin yksityisnäytöin, joten sovithan oman esittelyaikasi: Hanna Daw Ylempi kiinteistönvälittäjä, YKV, LKV, KiAT Hyvän välitystavan lähettiläs 2021-2022 Puh. +358 400 810 002 hanna.daw@spkoti.fi Instagram: hannadaw Sp-Koti Helsinki Kortteli https://www.saastopankki.fi/fi-fi/sp-koti/toimipisteet/helsinki-kortteli/hanna-daw
Basic information
- Target number
- 21824794
- Location
- Jollaksentie 13, 00840 Helsinki
- Type
- paritalo
- Ownership type
- oma
- Apartment description
- 4-5h, avokeittiö, 2xkph, s, wc, autotalli, piha (Yj:n mukainen 4h+k+skph+wc+askh+var.)
- Rooms
- 4 Rooms
- Living space surface area
- 118 m²
- Other floor area
- 7 m²
- Total surface area
- 125 m²
- More information about the area
- Isännöitsijäntodistuksen mukainen pinta-ala 118m2 koostuu sisääntulokerroksen asuinpinta-ala 78m2 ja kellarikerroksen pinta-ala 40m2. Lisäksi huoneistossa parvi noin 7m2 (kaikkiin vastaaviin asuntoihin alun perin jo rakennettu), jota ei ole merkitty isännöitsijäntodistukseen tai yhtiöjärjestykseen. Ostaja on tietoinen, että ennen 1.1.1992 rekisteröityjen asunto-osakeyhtiöiden yhtiöjärjestyksessä ilmoitettu pinta-ala ei perustu nykystandardien mukaiseen mittaukseen ja saattaa olennaisestikin poiketa nykystandardien mukaisesta asuinpinta-ala tiedosta. Tämän vuoksi tämän ikäisessä kohteessa mainittu pinta-ala saattaa poiketa nykyisten standardien mukaan laskettavasta pinta-alasta. Nykystandardilla tarkoitetaan SFS 5139 standardin tarkoittamaa asuinpinta-alaa.
- Floors
- 1
- Residential floors
- 3
- Year of construction
- 1986
- Commissioning year
- 1986
- Release
- sopimuksen mukaan
Prices and costs
Hintatiedot
- Selling price
- 449 000,00 €
- Debt-free price
- 449 000,00 €
- Price per square meter
- 3 805,08 €/m²
Vastikkeet
- Maintenance fee
- 377,60 €/kk
- Erityisvastike 2
- 59,00 €/kk
- Yhtiövastike yhteensä
- 436,60 €/kk
Muut maksut
- Water fee
- 13,00 € / hlö / kk
- Type of water fee
- henkilöluvun mukaan
- More information about fees
- Sähkönkulutus ja vedenkulutus oman käytön mukaan. Nykyisellä perheellä vuoden 2023 sähkönkulutus on ollut kokonaisuudessaan noin 17 000 kWh. Veden ennakkomaksu 13e/kk/hlö, todellinen kulutus mitataan huoneistokohtaisella vesimittarilla, tasaus kerran vuodessa. Varsinaisessa yhtiökokouksessa 25.6.2024 päätettiin aloittaa 1.8.2024 uuden korkovastikkeen 0,50 e/m2/kk = 59 €/kk kerääminen salaojaremontti hankkeen aikaisten korkokulujen kattamiseksi. Tätä kerätään siihen saakka, kunnes laina jyvitetään osakkaille töiden valmistuttua. Hankelaskelman mukainen alustava arvio asunnolle tulevasta osuudesta on 395 euroa per m2 eli tälle huoneistolle n. 46 610 euroa. Ostaja ottaa lainaosuuden vastatakseen. 25.6.2024 varsinainen yhtiökokous, jossa myönnetty hallitukselle lainavaltuudet 800 000 e salaojatöihin sis. hoitolainan 120 000 e poismaksun.
More information about the apartment
- Balcony orientation
- etelä
- The apartment includes
- parveke, oma sauna, kuntotarkastus tehty, antenni, kosteusmittaus tehty
- Parking
- autotalli
- Additional energy class information
- D2007 Energiatodistus 26.5.2013 on ollut voimassa 25.5.2023 saakka. Energiatodistus on vanhentunut ja yhtiön tulee teettää uusi energiatodistus.
- Condition
- hyvä
- More information about condition
- Hyvä/tyydyttävä. Asuntoa on pidetty hyvänä ja remontoitu kattavasti viime vuosina. Normaalia elämisen kulumista pinnoissa voi kuitenkin olla paikka paikoin.
- Heating system
- sähkö, Ilmalämpöpumppu, muu
- Fireplace
- takkavaraus, hormi olemassa
- More information about the heating system
- Ilmanvaihtojärjestelmä: Koneellinen poisto
- Views
- Viehättävät näkymät omalle, suojaisalle piha-alueelle sekä taloyhtiön piha-alueelle.
- Completed repairs
- Keittiöremontti ja ilmalämpöpumpun asennus 2023. Kellariremontti / taloyhtiön toimesta kosteusvauriokorjaus alakerrassa raportti saatavilla välittäjältä, sekä kellarikerroksen pintaremontti 2023. Saunaosaston ja kylpyhuoneiden peruskorjaus 2019.
Spaces and materials
- Construction and surface materials
- muu
- Wall materials
- pääosin maali, kph:eet laatta, sauna puupaneeli.
- Flooring materials
- pääosin laminaatti, kph:eet ja sauna kaakeli.
- Roof type
- Harja/pulpetti/tasa
- Description of the living room
- Avara ja valoisa olohuone, jossa harjakattoon asti ulottuva huonekorkeus sekä viehättävät näkymät omalle piha-alueelle.
- Description of the kitchen
- Todella kaunis, Ikean vaalea avokeittiö on uusittu vuonna 2023. Varusteluna: täyskorkeat jääkaappi ja pakastin, integroitu astianpesukone, liesi integroidulla liesituulettimella, erillisuuni ja mikro, aamiaiskaappi liiketunnistinvalolla. Kaikki kodinkoneet pl. jääkaappi-pakastin uusittu keittiöremontin yhteydessä.
- Description of the bedrooms
- Sisääntulokerroksessa kaksi makuuhuonetta, jonka lisäksi nykyisellä perheellä on ollut makuuhuone sekä työhuone käytössä kellarikerroksen huone sekä parvi. Kellarikerroksen huone jätetty 2023 vuoden remontissa avoimeksi, eli väliseinän rakentamalla, siitä saisi erillisen huoneen.
- Description of the bathroom
- Asunnossa kaksi mukavan kokoista kylpyhuonetta, jotka kummatkin on uusittu vuonna 2019. Sisääntulokerroksen kylpyhuoneessa varusteluna amme, iso peili, käsienpesuallas ja allaslaatikostot, wc-istuin. Kellarikerroksessa kylpyhuone, jonka yhteydessä sauna. Varusteluna: sadesuihku, suihkuseinä, pesukoneliitäntä, lattialämmitys.
- Description of the toilets
- Kellarikerroksessa erillinen wc.
- Description of the sauna
- Kaunis sauna, joka on uusittu 2019 kylpyhuone remontin yhteydessä. Sähkökiuas.
- Description of storage facilities
- Asunnossa on runsaasti säilytystilaa kellarikerroksessa, jossa iso varastotila. Lisäksi asunnolle kuuluu autotalli.
- Other premises
- Vuonna 2023 korjatussa kellarikerroksessa runsaasti avointa säilytystilaa sekä varasto. Lisäksi huoneistossa vaatehuone ja kaapistoja.
- Muuta kauppaan kuuluvaa
- ilmalämpöpumppu
Plot and zoning
- Plot size
- 8161 m²
- Ownership of the plot
- oma
- Zoning situation
- Asemakaava
- Company plot zoning information
- Laajasalossa on valmisteilla useita kaavoitusmuutoksia sekä alueen kehittämissuunnitelmia; Laajasalon renesanssi ja Jollaksen suunnitteluperiaatteet. Lähialueella kaavamuutoksena Sarvaston alue, Jollas länsiosan täydennysrakentaminen, Jollaksen ja Hevossalmen suojeltavat pientalot. Tutustu alueen kaavoitukseen tai kysy lisää välittäjältä; Helsingin kaupunki 09 310 22111 tai https://kartta.hel. / Tiimipäällikkö Anu Kuutti, puhelin (09) 310 37154.
- Pihan kuvaus
- Etelänsuuntainen piha-alue on suojaisa ja vehreä. Pihalla on terassin lisäksi nurmea sekä kasvillisuutta.
Housing company
- Housing company name
- Asunto Oy Vanha Sotilastie 16
- Contact details of the property manager
- Taloyhtiöpalvelut-Onnistutaan Ky / Joel Karvinen info@onnistutaan.fi
- Maintenance
- asukkaat
- More information about maintenance
- Asukkaat hoitavat itse kiinteistönhoidon, talvikiinteistönhoidossa / lumenluonnissa apuna ulkoistettu yritys.
- Completed repairs
- 2016: Talojen 6-12 vesikattojen uusinta 2014: Kolmen asunnon (N, P, S) terassiparvekkeiden peruskorjaus 2011: Piha-asfaltoinninuusiminen 2010: Talojen 3, 4 ja 5 (A-F) vesikattojen uusinta 2006: Sokkeleiden ja betonipintojen korjaukset 2005: Lämminvesivaraajat pääosin uusittu kaikki yhtä aikaa noin vuonna 2005
- Upcoming repairs
- Julkisivun laaja huolto ja ikkunoiden uusinta suunnitteilla vuodelle 2024 Salaojien uusinta 2024 (käynnissä)
- Other details about the housing company
- Taloyhtiössä varastotilat sekä leikkipiha. Keskusantenni, ilmalämpöpumppujen hankinta edellyttää hallituksen lupaa.
Services and transportation connections
- Services
- Jollaksentie 13 sijaitsee upealla paikalla Laajasalon merellisissä maisemissa. Lähettyviltä löytyy erinomaiset peruspalvelut, koulut, päiväkodit sekä kauppakeskus Saari (n. 1,5km) monipuolisin liikkeineen (S-market, K-market, Apteekki, Alko, useita ravintoloita, kahvila ym.). Laajasalossa on runsaasti harrastusmahdollisuuksia ja ulkoilu- ja liikuntaharrastuksia löytyy moneen makuun. Satamakahvila Messi tarjoaa lähettyvillä lounasta ja vesiurheiluaktiviteetteja, jonka lisäksi lähistöllä on lyömättömät ulkoilualueet. Aittasaaresta löytyy Golf kenttä, Laajasalon urheilupuisto tenniskenttineen sijaitsee vain noin 1km päässä sekä Laajasalon naisvoimistelijat tarjoaa liikuntatunteja ja ulkoliikuntaa monessa muodossa. Laajasalossa on useita luonnonkauniita uimarantoja sekä rantasaunapalveluita kuten Villa Furuvik, Villa Wuorio ja Karjalaisten kesäkoti. Laajasalon kirjasto sijaitsee kauppakeskus Saaressa, jossa myös Fitness 24 kuntosali palvelut. Lähikauppa Alepa Jollas (n. 690m). Laajasalon terveysasema, hammashoitola ja neuvola n. 1,5km
- Traffic connections
- Bussiyhteys nro. 85 (n. 250m), nro 86 (n. 300m), nro. 84 (n. 550m) vie Herttoniemen metroasemalle noin vartissa. Alueella myös kaupunkipyöriä ja hyvät liikenneyhteydet omalla autolla. Raitiovaunuyhteys Laajasalosta kantakaupunkiin, on suunniteltu valmistuvan vuonna 2027. Lähin raitiovaunupysäkki tulee sijaitsemaan noin 1km päässä.
- Schools
- Laajasalon peruskoulu n. 1,5km, Poikkilaakson ala-aste n. 1,9km. Santahaminan ala-aste 2,2km.
- Kindergarten
- Alueella useita päiväkoteja. mm. luomupäiväkoti Kirsikka, Päiväkoti Puuskakulma, Pk Yliskylä, Ilomäki, Ryhmäperhepäiväkoti Poni, pk Tahvonlahti. Laajasalosta löytyy ruotsinkielinen päiväkoti Daghemmet Pilten ja Kruunuvuorenrannan puolelle suunnitellaan Ruotsinkielistä peruskoulua. Herttoniemestä löytyvät lähimmät englanninkieliset päiväkodit. . Lähin vuoropäivähoitoa tarjoava päiväkoti on Tuorinniemen pk n. 3km päässä.
Share object:
Loans to our properties are handled conveniently through the Savings Bank
Apply for a mortgage from the Savings Bank without online banking credentials by filling in an electronic mortgage application.
Get a loan offerThe information provided by the loan calculator is indicative. Please note that the details of your final loan may differ slightly from the information provided by the calculator.
Other locations
Päätie 9
580 000 €
135 m²
Suomi Helsinki Kaitalahti, Laajasalo, Kruunuvuorenranta
omakotitalo 1939 4 mh, k, rt, oh, sauna, 2 kph, 3 x wc, khh ja eteishalli
Ränkitie 2
289 000 €
93 m²
Suomi Helsinki Suutarila, Ala-Tikkurila
rivitalo 1989 4h, k, wc, kph, sauna (4h+k+s yj:n mukainen)