Go to content

Vanha Tapanilantie 2

Helsinki, Tapaninvainio

kerrostalo 2015 , 2 h, k, kph

Built
2015
Surface area
47 m²
Debt-free price
215 000 €

Target description

Pienkerrostalon yläkerran kodikkaan viihtyisä kaksio. Sisäänkäynti on rakennuksen päädystä yhteiseen sisäeteiseen viereisen asunnon kanssa. Asunnon pohja on todella kiva: avokeittiö/olohuonetila on suuri ja sinne mahdutat vaivatta isommatkin kalusteet. Makuuhuoneeseen laitat parivuoteen ja vaikka lipaston. Kylpyhuone on tilava ja pesukoneelle on oma paikkansa. Sekä olo- että makuuhuoneessa on leveät kiinteät kaapistot. Kauniit ristikkoikkunat suuntaavat taloyhtiön rauhalliselle sisäpihalle. Ihastuttava yhtiö, joka todella poikkeaa edukseen. Kirkonkyläntien ja Vanhan Tapanilantien kulmauksessa oleva yhtiö koostuu kahdesta murretun keltaisesta rakennuksesta ja kauniista pihapiiristä. Yhtiön rakennusten valmistumisvuodet ovat 1920- ja 1980-luvuilta, mutta ne on saneerattu vuonna 2015, jolloin myös asunto-osakeyhtiö on muodostettu. Yhtiöllä on oma tontti ja rakennukset lämpiävät kaukolämmöllä. Yhteiset tilat ovat erinomaiset: kellarissa on sauna uima-altaineen sekä talopesula ja ulkoiluvälinevarasto. Jokaisella on oma, lämmin varastotilansa. Sijainti Tapaninvainiossa on loistava. Bussit kulkevat Kirkonkyläntietä Malmille, josta voit hypätä junaan. Kehä ykköselle ja kolmoselle sekä Tuusulan väylälle ajat nopeasti. Lähistön ulkoilualueet ovat hienot: Vantaanjokivarren lenkkipolut ovat hienot sekä kuntoilijalle että koiran ulkoiluttajalle. Tervetuloa - varaa esittelyaikasi! Anne Korkeakoski Kiinteistönvälittäjä, LKV 040 934 1111 anne.korkeakoski@spkoti.fi

Basic information

Target number
20999843
Location
Vanha Tapanilantie 2, 00780 Helsinki
Type
kerrostalo
Ownership type
oma
Apartment description
2 h, k, kph
Rooms
2 Rooms
​​Living space surface area
47 m²
Total surface area
47 m²
Floors
2
Residential floors
2
Year of construction
2015
Commissioning year
2015
Release
muu ehto
More information about vacating
sopimuksen mukaan

Prices and costs

Hintatiedot

Selling price
215 000,00 €
Debt-free price
215 000,00 €
Price per square meter
4 574,47 €/m²

Vastikkeet

Maintenance fee
329,00 €/kk
Yhtiövastike yhteensä
329,00 €/kk

Muut maksut

Water fee
20,00 € / hlö / kk
Type of water fee
henkilöluvun mukaan
Parking fee
15,00 €/kk
More information about fees
Vastikeperuste on osake, 3,50 eur/osake/kk. Myytävän asunnon osakelukumäärä on 94 kpl. Vesimaksu on kulutusperusteinen. Ennakkona laskutetaan 20 eur/hlö/kk ja tasaus tehdään kerran vuodessa. Hallituksella on valtuudet kantaa tai jättää kantamatta tarvittaessa kaksi ylimääräistä hoitovastiketta seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen ulottuvalla kaudella. Pesutuvan käyttö merkitään varauskirjaan ja laskutus käytön mukaan. As. Oy Helsingin Vanha Tapanilantie 2 yhtiön osakeluettelo on siirretty Maanmittauslaitoksen huoneistotietojärjestelmään. Huoneiston B 6 osakkeiden 1060-1153 osakeryhmätunnus on OHW2QDTPWEU9M877. Ostajan tulee hakea omistusoikeutensa rekisteröintiä huoneistotietojärjestelmään Maanmittauslaitokselta kahden kuukauden kuluessa kauppakirjan allekirjoituksesta. Samalla ostajan on toimitettava paperinen osakekirja Maanmittauslaitokselle mitätöitäväksi. Mikäli edellä mainittu määräaika laiminlyödään, seuraa tästä hakemusmaksun korotus. Ostaja vastaa omistusoikeuden rekisteröintikustannuksista, osakekirjan mitätöinnistä aiheutuvista mahdollisista kustannuksista sekä mahdollisesta hakemusmaksun korotuksesta.

More information about the apartment

More information
välitysliike on vastaanottanut avaimet
The apartment includes
antenni
More information 2
sälekaihtimet/rullaverhot
Storage use
kellarikomero myyjän käytössä
Energy certificate
Ei lain vaatimaa energiatodistusta
Condition
hyvä
Heating system
kaukolämpö
Views
Taloyhtiön pihalle, ilmansuunta luoteeseen.

Spaces and materials

Construction and surface materials
elementti, betoni
Roof type
Harjakatto
Roofing material
Peltikate
Description of the living room
Olohuoneessa kiinteä kaapisto.
Living room floor
laminaatti
Living room walls
maalattu
Description of the kitchen
Kaapistot harmaa/valkoinen. Varustus: Jääkaappi/pakastin, keraaminen liesi, erillisuuni, astianpesukone. Liesituulettimesta säädetään ilmanvaihtokonetta.
Description of the bedrooms
Makuuhuoneessa kiinteä kaapisto.
Bedroom floor
laminaatti
Bedroom walls
maalattu
Description of the bathroom
Wc, suihku, pesukoneliitäntä, allaskaappi ja peilikaappi. Ei lattialämmitystä.
Description of the sauna
Saunaosastolla uima-allas.

Plot and zoning

Plot size
1436 m²
Ownership of the plot
oma
Zoning situation
Asemakaava
Company plot zoning information
www.kartta.hel.fi Helsingin kaupunki vaihde 09 310 1691

Housing company

Housing company name
As. Oy Helsingin Vanha Tapanilantie 2
Contact details of the property manager
SKH-Isännöinti Oy Markku Kulomäki Beckerintie 8 00410 Helsinki 09 530 8860 asiakaspalvelu@skh.fi
Maintenance
huoltoyhtiö
More information about maintenance
Kiinteistönhuolto MAK Oy Sompiontie 1, 00730 Helsinki 020 730 3300 asiakaspalvelu@mak.fi
The housing company includes
talopesula, urheiluvälinevarasto, Huoneistokohtaiset varastot
Housing company parking spaces
Parkkipaikkoja: 13
Information on the housing company’s parking spaces
30.11 päiväyksellä yksi autopaikka vapaana ja toinen vapautuu tämän asunnon myyjältä.
Completed repairs
2022 Parkkiruutujen maalaus. Sähköautolataukseen varautuminen. B-talon portaiden ja porrastasanteen uudelleenpinnoitus. Uima-altaan huolto ja pesu: tarkastushuolto, pumpun kunnon varmistus ja suodattimien vaihto. 2020 A-talon betoniportaiden kunnostus. 2018 Uima-allasosaston peruskorjaus ja uima-allastilan iv-koneen uusinta. 2016-17 Vuositarkastuksen takuukorjauksia. 2014-15 Kiinteistön saneeraus sisältäen julkisivujen, katon, LVIS-tekniikan ja huoneistojen peruskorjaukset. Peruskorjaus ei koskenut kiinteistön salaojituksia eikä sauna- ja uima-allasosastoa.
Upcoming repairs
Kiinteistön korjaussuunnitelma 2023-2027: 2023 Katon tarkastus: budjettivaraus myös pienille korjaustoimille. 2025 Jätevesi- ja sadevesiviemärien sekä salaojien kuvaus/huuhtelu. Ilmanvaihdon puhdistus ja säätö. 2027 Kuntoarvio ja PTS. Laatoituksen uusinta uima-altaan ympäriltä, ajankohtaa ei ole määritelty.
Other details about the housing company
Antennijärjestelmä yhteisantenni. Yhtiöön päätetty ottaa valokuituyhteys 100 M, 7,90 euroa/asunto/kk. Ilmanvaihtojärjestelmä huoneistokohtainen poisto.

Services and transportation connections

Services
Kirkonkyläntien varrella pienen kävelymatkan päässä S-Market. Kadun toisella puolella R-Kioski ja pizzeria Pinetto. Kirjasto Malmilla. Terveysasema Kirkonkyläntien varrella.
Traffic connections
Bussit Kirkonkyläntietä ja Malmilta juna sekä hyvät bussiyhteydet.

Loans to our properties are handled conveniently through the Savings Bank

Apply for a mortgage from the Savings Bank without online banking credentials by filling in an electronic mortgage application.

Get a loan offer

The information provided by the loan calculator is indicative. Please note that the details of your final loan may differ slightly from the information provided by the calculator.

Other locations