Target description
Valoisa kaksio korkealta neljännestä kerroksesta! Tehokkaasti suunniteltu kaksio, jossa olohuoneessa on käytännöllinen alkovi, tarjoten mahdollisuuden kätevään parviratkaisuun. Keittiössä on riittävästi tilaa suuremmallekin ruokailuryhmälle, ja avoin tila mahdollistaa olohuoneen käytön myös tilavana makuuhuoneena tarvittaessa. Asunnon 30-luvun arkkitehtuuri näkyy korkeissa huoneissa ja syvissä ikkunalaidoissa, luoden kotoisan tunnelman. Neljänteen kerrokseen pääsee hissillä, ja ikkunoista avautuu upea, kaupunkimainen maisema Mannerheimintien yli koilliseen. Yhtiö sijaitsee omalla tontilla. Yhtiön kuntoa on hoidettu huolella ja hoito näkyy myös tulevaisuudessa. Yhtiössä on aloitettu linjasaneeraus, joka päättyy arviolta 2024-2025 vaihteessa. Yhtiökokouksessa 11/2023 on päätetty käynnistää linjasaneeraushanke ja rahoittaa se 2 400 000 euron lainalla, laina-aika 25 vuotta. Arvio huoneiston velkaosuudesta on noin 83 478 euroa ja rahoitusvastike noin 626 euroa / kk. Meilahti on alueena erinomaisesti kulkuyhteyksien ja palveluiden äärellä. Ratikka ja bussiyhteydet lähes asunnon ovelta takaavat nopean ja vaivattoman yhteyden Helsingin keskustaan. Lähikaupat ja viehättävät puistot ovat lyhyen kävelymatkan päässä! Yhtiössä on käynnissä linjasaneeraus, joten esittelyistä tulee sopia hyvissä ajoin urakoitsijan kanssa. Varaathan siis oman esittelyajan! Myynti: Hanna Daw p. 0400810002 hanna.daw@spkoti.fi Nikita Missiouk p. 044 244 6364 nikita.missiouk@spkoti.fi
Basic information
- Target number
- 20963830
- Location
- Mannerheimintie 120, 00270 Helsinki
- Type
- kerrostalo
- Ownership type
- oma
- Apartment description
- 2h+k+kph+et (Yj:n muk. 2 h+kk+kh+et)
- Rooms
- 2 Rooms
- Living space surface area
- 44 m²
- Total surface area
- 44 m²
- Floors
- 4
- Residential floors
- 6
- Year of construction
- 1939
- Commissioning year
- 1939
- Release
- sopimuksen mukaan
Prices and costs
Hintatiedot
- Selling price
- 193 087,35 €
- Velkaosuus
- 5 912,65 €
- Debt-free price
- 199 000,00 €
- Price per square meter
- 4 522,73 €/m²
Vastikkeet
- Maintenance fee
- 374,00 €/kk
- Financing fee
- 100,32 €/kk
- Yhtiövastike yhteensä
- 443,52 €/kk
- Lisää tietoa vastikkeista
- Vesimaksun perintä mittarointiin perustuvana linjasaneerauksen valmistuttua ja mittauksen käyttöönoton jälkeen. Vesimaksu maksetaan vesimaksuennakkona kuukausittain linjasaneerauksen jälkeen ja vesimaksu tasataan kerran vuodessa kulutuksen perusteella. 1.7.2024 alkaen hoitovastike
Muut maksut
- Water fee
- 37,00 € / hlö / kk
- Type of water fee
- henkilöluvun mukaan
- Parking fee
- 45,00 €/kk
- More information about fees
- Varsinainen yhtiökokous 2024: Hallitus esittää, että myönnetään hallitukselle valtuudet periä kahden kuukauden ylimääräinen hoitovastike talousarvioon sisältyvän yhden ylimääräisen hoitovastikkeen lisäksi. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen asti. Yhtiön taloutta voi yllättäen rasittaa isojakin menoja, kuten vesivahinko. Ylimääräisen vastikkeen periminen saattaa tulla ajankohtaiseksi tällaisessa tapauksessa. Sitä ei siis kerätä, mikäli se ei ole tarpeellista. Hallitus esittää, että myönnetään hallitukselle valtuudet periä ylimääräinen pääomavastike tai pääomavastikkeen tarkistamiseen tarvittaessa koron muuttuessa talousarvioesityksen mukaisesta noteerauksesta. Päätettiin myöntää hallitukselle valtuudet periä enintään kahden kuukauden ylimääräinen hoitovastike taloudellisen tilanteen niin vaatiessa talousarvioon sisältyvän yhden ylimääräisen hoitovastikkeen lisäksi. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen asti. Päätettiin myöntää hallitukselle valtuudet periä ylimääräinen pääomavastike tai tarkistaa pääomavastiketta tarvittaessa koron muuttuessa talousarvioesityksen mukaisesta noteerauksesta. Päätettiin kartuttaa lainanlyhennysrahastoa enintään osakkaiden tilikauden aikana maksamien lainaosuussuoritusten määrällä sekä tulouttaa tilikauden aikana pääomavastikkeena kerätyt lainanlyhennykset. Päätettiin siirtyä veden laskuttamiseen todelliseen kulutukseen perustuvaksi. Huoneistokohtainen vedenmittaus aloitetaan linjasaneerauksen valmistuttua ja mittauslaitteiston käyttöönoton jälkeen vuoden 2024 aikana. Vedestä maksetaan mittauksen alettua vesiennakkomaksu kuukausittain ja vesi tasataan kerran vuodessa kulutuksen perusteella. Ensimmäinen tasauslaskutus tehdään alkuvuonna 2026. Veden kuutiohinta vuonna 2024: kylmä vesi 4,06 €/m3 ja lämmin vesi 11,18 e/m3.
More information about the apartment
- More information
- laajakaista
- The apartment includes
- hissi, kaapeli-tv, oma sopimus
- Storage use
- kellarikomero myyjän käytössä, vinttikomero myyjän käytössä
- Energy class
- F2013
- Additional energy class information
- 4.2.2015-3.2.2023
- Condition
- hyvä
- More information about condition
- Asunto on pääosin siistissä kunnossa, joskin normaalia asumisesta aiheutuvaa kulumaa on havaittavissa.
- Heating system
- kaukolämpö, muu
- More information about the heating system
- Ilmanvaihto: Painovoimainen.
- Views
- Urbaanit näkymät Mannerheimintien suuntaan.
Spaces and materials
- Construction and surface materials
- tiili
- Wall materials
- Maali, tapetti, kaakeli.
- Flooring materials
- Laminaatti, laatta.
- Roof type
- Harjakatto
- Roofing material
- Peltikate
- Roofing materials
- Maali.
- Description of the living room
- Olohuonetilan voi oman maun mukaan sijoittaa, joko keittiön yhteyteen tai kuten se nykyisellään on toisessa huoneessa alkovin yhteydessä.
- Description of the kitchen
- Viihtyisä avokeittiö, jossa varusteina liesi/sähköuuni, liesituuletin, allas, kaapistot ja tasot sekä jääkaappi/pakastin.
- Description of the bedrooms
- Makuuhuoneratkaisu nykyisellään on tilaihme ollessa alkovissa kahdessa tasossa.
- Description of the bathroom
- Kompakti kylpyhuone, jossa varusteina suihku, wc-istuin, peili sekä allas.
- Other premises
- Käytännöllinen eteinen, jossa myös kiinteää säilytystilaa.
Plot and zoning
- Plot size
- 1032 m²
- Ownership of the plot
- oma
- Zoning situation
- Asemakaava
- Company plot zoning information
- https://kartta.hel.fi/ tai Helsingin kaupunki p. 09 310 1691.
Housing company
- Housing company name
- Asunto-osakeyhtiö Turuntie 92
- Contact details of the property manager
- Isännöinti Luotsi Oy / Mia Alatalo (p. 0102075317 / mia.alatalo@isannointiluotsi.fi)
- Maintenance
- huoltoyhtiö
- More information about maintenance
- Kiinteistöhuolto Heiskanen Oy.
- Information on the housing company’s parking spaces
- Toteutetut autopaikat 10 kpl.
- Completed repairs
- HTV 1975. Sähköpääkeskus 1985. Antenniverkon kunnostus 1989. Vesi -ja viemärijohdot 1991. Ovipuhelinjärjestelmä 2005. Pihakannen tiivistys 2006. LJ-keskus, patteriventtiilit, termostaatit, ulkoportaiden kunnostus 2007. Linjaventtiilit uusittu, vesikatto uusittu 2008. Vesikatto maalattu 2010. Kadun ja pihapuolen ikkunat uusittu 2014-2015. Tuuletusparvekkeiden ovien maalaus 2015. Tuuletusparvekkeiden remontti 2016. Porrashuoneen peruskorjaus 2017. Liiketilojen ikkunoiden kunnostus, kiinteistön kuntoselvitys 2018. LVV-kuntotutkimus 2019. A 4 kosteusvaurion korjaus 2020. Lukituksen muutos, LVIAS-hankesuunnittelu, hormikartoitus ja hormien nuohous, ajantasaispiirustusten laadinta 2021. LVIS-hankkeen projektinjohtaja konsultin valinta 2022. LVIAS- hankkeen toteutussuunnittelu 2023 Sisäpihan puoleisen julkisivun osakorjaushanke 2 krs.ikkunakorkeudelle 2023 Vesikaton maalaus ja tarvittavilta osin kattoturvatuotteiden uusiminen 2023 Jätepisteen alustan, maisemoinnin sekä raja-aidan uusiminen 2023
- Upcoming repairs
- LVIAS- saneeraus toteutussuunnitelman mukaisesti 2024 Patteriventtiilien vaihto ja lämmityksen perussäätö 2026 Pihan kunnostuksen suunnittelu 2027 Pihan kunnostus 2028 Julkisivun kuntotutkimus 2029 Julkisivun mahdolliset korjaustoimenpiteet kuntotutkimuksen mukaan ja liiketilojen ikkunoiden kunnostus/uusinta 2030
- Repairs have been decided
- Kyllä
- Number of owned apartments
- 1
- Area of owned apartments
- 36,0 m²
- Number of commercial premises
- 4
- Area of commercial premises
- 132,0 m²
- Other details about the housing company
- Kellari, asuntokohtaiset kellarivarastot, pesutupa, pyörävarasto, ullakko + asuntokohtaiset varastokopit.
Services and transportation connections
- Services
- S-market noin 250 m. Alepa noin 530 m. Alueella runsaasti ravintoloita, kahviloita sekä nopea yhteys keskustaan niin ratikalla, bussilla kuin omalla autolla.
- Traffic connections
- Bussi- ja ratikkapysäkit noin 100 m. Juna-asema noin 3,4 km.
- Schools
- Helsingin kaupunki Meilahden ala-asteen koulu noin 300 m. Helsingfors stad Zacharias Topeliusskolan noin 550 m. Helsingin kaupunki Meilahden yläaste noin 730 m. Helsingin kaupunki Sophie Mannerheimin koulu noin 970 m. Helsingin kaupunki Etu-Töölön lukio noin 2,6 km.
- Kindergarten
- Suomen Lastenhoitoyhdistys Töölön päiväkoti noin 540 m. Pilke Taikamaa noin 460 m. Föreningen Steinerlekskolan Näckrosen Rf noin 860 m. Helsingin kaupunki päiväkoti Ruskeasuo noin 860 m.
Share object:
Loans to our properties are handled conveniently through the Savings Bank
Apply for a mortgage from the Savings Bank without online banking credentials by filling in an electronic mortgage application.
Get a loan offerThe information provided by the loan calculator is indicative. Please note that the details of your final loan may differ slightly from the information provided by the calculator.
Other locations
Koskustie 5
179 000 €
62 m²
Suomi Helsinki Kaarela, Malminkartano
rivitalo 1985 2h+k+kph/s+piha (Yj:n muk. 2 h+k+s)
Sotilastorpankuja 1
545 000 €
104.5 m²
Suomi Espoo Lintuvaara
paritalo 2022 5h+avok.+kph/s+kph+et+las. terassi+piha+varasto (Yj:n muk. 5h+kt+s)