Target description
Uudiskohde aivan Kaarinan keskustassa! Asunto Oy Kaarinan Oskari III rakennetaan keskeiselle paikalle Kaarinan keskustassa ja se tuo jatkoa uudelle korttelille, joka nousee Oskarin aukion laidalle. Erinomaisen sijainnin ansiosta kaikki keskustan monipuoliset palvelut ovat vain kävelymatkan päässä. Lähistöltä löytyvät muun muassa päivittäistavarakaupat, kirjasto, apteekkipalvelut ja lounasravintola. Vaikka taloyhtiön lähikorttelit muodostavat todellisen kaupunkilaisten olohuoneen, pääsee sieltä myös vaivattomasti luonnon rauhaan rentoutumaan. Lähettyvillä on vehreitä puistoja sekä tunnelmallisia retkeilyreittejä, jotka vievät aina meren rantaan asti. Ympäristö tarjoaakin ihanteellisen miljöön arjesta nauttimiseen. Kaarinassa yhdistyvät modernin kaupungin palvelut ja pienen paikkakunnan turvallinen tunnelma. Tämän kuusikerroksisen ja hissillisen taloyhtiön kodit ovat valoisia ja avaria. Toimivapohjaisten yksiöiden lisäksi tarjolla on myös isohkoja kaksioita sekä kookkaita kolmioita väljään ja mukavaan asumiseen. Rauhallista ja kodikasta tunnelmaa henkivät kodit on sisustettu tasokkailla ja kestävillä pintamateriaaleilla. Ostajalla onkin hieno mahdollisuus päästä suunnittelemaan itselleen uusi koti juuri omien mieltymysten mukaan. Myös itse pohjaratkaisuihin on mahdollista vaikuttaa isommillakin muutoksilla. Halutessasi voit luoda yli 80 m² kodin kaksi asuntoa yhdistämällä – kysy lisää välittäjältä. Kaikissa asunnoissa on joko terassi, parveke tai ranskalainen parveke. Parvekelasituksen ansiosta lisäneliöitä voi hyödyntää varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn. Terassilta tai parvekkeelta on myös ihana seurata torin arkea tai tähyillä ympärille levittyvää vehreää Kaarinaa. Kulkuyhteyksien kannalta sijainti on erittäin hyvä, sillä linja-autopysäkki on heti taloyhtiön edustalla ja matka esimerkiksi Turun keskustaan taittuu vaivattomasti. Myös omalla autolla liikkuminen on helppoa ja parkkeeraaminen onnistuu kätevästi korttelin yhteisessä, puolilämpimässä autohallissa sekä ulkona olevilla katutason autopaikoilla. Tälle taloyhtiölle on varattu 33 autohallipaikkaa ja 8 vieraspaikkaa katutasoon. Autohallipaikka maksaa Oskari III:n asukkaalle vain 500 euroa! Rakentaminen on aloitettu ja arvioitu valmistuminen on loppukesällä 2025. Taloyhtiö rakennetaan RS-kohteena ja RS-pankkina on Someron Säästöpankki. Rakentajana toimii Pohjola Rakennus, joka on kotimainen perheyritys. Pohjola Rakennuksen ammattilaiset ovat auttamassa Sinua rakennusajan alusta aina avaintenluovutukseen saakka.
Basic information
- Target number
- 20917909
- Location
- Pyhän Katariinan tie 5, 20780 Kaarina
- Type
- kerrostalo
- Ownership type
- oma
- Apartment description
- 2h, kt, p
- Rooms
- 2 Rooms
- Living space surface area
- 43.5 m²
- Total surface area
- 43.5 m²
- Floors
- 4
- Residential floors
- 6
- Year of construction
- 2025
- Commissioning year
- 2025
- Release
- muu ehto (uudiskohde)
- More information about vacating
- Arvioitu valmistuminen loppukesällä 2025
Prices and costs
Hintatiedot
- Selling price
- 80 298,00 €
- Velkaosuus
- 119 790,00 €
- Debt-free price
- 200 088,00 €
- Price per square meter
- 4 599,72 €/m²
- Valinnaisen vuokratontin lunastushinta
- 16 453,59 €
Kohde on yhtiölainoitettu. Taloyhtiölainasta on vastuussa jokainen osakas. Jos lainaa koskevia pääomavastikkeita ei saada joidenkin asuntojen osalta muutoin perittyä, maksuvelvollisuus voi langeta viime kädessä muille osakkaille.
Valinnainen vuokratontti
- Onko osuus tontista lunastettu
- Ei
- Tontin vuokravastike
- 58,73 €/kk
- Lisätietoa tontin lunastuksesta
- Huom! Huoneistokohtainen osuus vuokranantajan omistaman tontin määräosan lunastushinnasta ei sisälly huoneiston velattomaan hintaan. Tontin lunastushintaan yhtiön valmistumishetkelle on laskettu arvioitu elinkustannusindeksin korotus. Tontin vuokranantaja laskee kauppahinnan kulloisessakin kauppatilanteessa. Kulloinkin kaupan kohteena oleva tontin määräosan hinta sidotaan Tilastokeskuksen julkaisemaan elinkustannusindeksiin. Kauppahintaa tarkistetaan vuosittain ennen tontin määräosan kauppojen tekemistä. Tarkistusindeksi on tarkistusajankohtana tiedossa oleva viimeksi julkaistu pisteluku. Kauppahintaa korotetaan samassa suhteessa kuin tarkistusindeksi on perusindeksiä suurempi. Jos elinkustannusindeksi on laskenut, ei kauppahintaa kuitenkaan lasketa. Arvio huoneistokohtaisen tontinosan lunastamisesta syntyvistä kuluista: Ostajan maksettavaksi tulevat määräosan lunastushinnan lisäksi kiinteistön määräosan kaupasta yhtiölle aiheutuvana kustannuksena syntyvät kiinteistökaupan varainsiirtovero, kaupanvahvistajan palkkio mahdollisine matkakuluineen, lainhuutokustannus, kiinnitysten purkamisesta aiheutuva kustannus sekä lisäksi isännöintitoimiston perimät kustannukset sekä mahdolliset notariaattipalkkiot. Varainsiirtovero tulee kunkin osakkeenostajan/-omistajan maksettavaksi ja muut kustannukset jaetaan kaikkien samaan aikaan lunastavien kesken.
- Valinnaisen vuokratontin lunastushinta
- 16 453,59 €
Kohde sijaitsee valinnaisella vuokratontilla. Osakkaalla on oikeus lunastaa asunto-osakkeisiin kohdistuva tontin osuus taloyhtiölle
Vastikkeet
- Maintenance fee
- 171,83 €/kk
- Financing fee
- 500,94 €/kk
- Tontin vuokravastike
- 58,73 €/kk
- Yhtiövastike yhteensä
- 731,50 €/kk
- Lisää tietoa vastikkeista
- Arvioidut vastike- ja käyttökorvausmaksut tilikaudelle 2026 (arvio laadittu toukokuussa 2024). Pääomavastike A arvioidaan uudestaan turva-asiakirjojen laadinnan yhteydessä, ennen sitovan myynnin alkamista. Lisäksi perittävä pääomavastike A tullaan tarkistamaan ennen yhtiön valmistumista. HUOM! Korkotason/viitekoron muuttuessa myös pääomavastike koron osalta muuttuu. Pääomavastiketta A kerätään kaikilta huoneistoilta (asuinhuoneistot), joiden osakkeisiin kohdistuu rakennusaikaista yhtiölainaa. Yhtiö tulee keräämään lyhennyksen osuutta pääomavastikkeessa (koron lisäksi) viimeistään puoli vuotta ennen ensimmäisen lyhennyksen määräpäivää, jotta lyhennyksen osuus on yhtiön käytettävissä lyhennyksen eräpäivänä. Pääomavastike on arvioitu käyttäen laskennassa n. 4,97 % kokonaiskorkoa (1,25 % marginaalia lisättynä arviointihetken, 29.5.2024, 12 kk euriborkorolla 3,716 %) ja kohdassa "Alustavat tiedot yhtiölainasta" ilmoitettuja lainan ehtoja. Lainaosuutensa suorittaneilta ei kerätä Pääomavastike A:ta.
Muut maksut
- Type of water fee
- oma mittari
- More information about fees
- Vesimaksuennakko 20,00 €/hlö/kk ja tasauslaskutus huoneistokohtaisen mittauksen mukaan. Mediavastike 3,00 €/asuinhuoneisto/kk (sis. kaapeli-tv ja taloyhtiölaajakaista). Ostaja maksaa varainsiirtoveron 1,50 % velattomasta kauppahinnasta. Ostaja vastaa omistusoikeuden rekisteröintikustannuksista. Tontinvuokravastike: Tontinvuokravastike ei pienennä huoneistokohtaista tontin lunastusosuutta. Tonttiosuutensa lunastaneilta ei peritä tontinvuokravastiketta. Tontinvuokravastiketta peritään niiden asuinhuoneistojen osakkeiden omistajilta, jotka eivät ole lunastaneet hinnastossa ilmoitettua huoneistokohtaista osuuttaan. Tontinvuokravastike on arvioitu ensimmäiselle tilikaudelle yhtiön hallinnonluovutuksen jälkeen, ja siinä on huomioitu arvioitu maanvuokrasopimuksen mukainen indeksikorotus. Tontin vuokran suuruus maanvuokrasopimuksen allekirjoituksen hetkellä on ollut 25.499,62 €/ vuosi. Vuoden 2023 indeksikorotettu vuokra on 29.146,20 €/vuosi, johon on arvioitu n. 9 %:n indeksikorotus vuodelle 2026 (indeksikorotettu vuokra on n. 31.769,36 € vuonna 2026). Vuokra on sidottu elinkustannusindeksiin siten, että perusvuokra on maanvuokrasopimuksen allekirjoitushetken vuokra ja perusindeksilukuna on vuoden 2018 joulukuun pisteluku. Tarkistusindeksinä on kulloinkin viimeisin julkaistu pisteluku. Vuokraa tarkistetaan alkaen kalenterivuosittain siten, että perusvuokraa korotetaan samassa suhteessa kuin tarkistusindeksi on perusindeksiä suurempi. Indeksin alentuminen ei alenna vuokraa.
More information about the apartment
- Balcony type
- lasitettu
- Balcony orientation
- etelä
- More information
- laajakaista
- The apartment includes
- hissi, parveke, kaapeli-tv
- Energy class
- A2018
- Condition
- uusi
- Heating system
- kaukolämpö
Spaces and materials
- Construction and surface materials
- muu
- Roof type
- Pulpettikatto
- Roofing material
- Bitumikate
- Description of the living room
- Mahdollisuus vaikuttaa pintamateriaaleihin. Lattia vinyylilankkua ja seinät maalattu.
- Description of the kitchen
- Mahdollisuus vaikuttaa pintamateriaaleihin, kalusteisiin ja varusteluun. Vakiovarusteina mm. induktioliesitaso, kalusteuuni, liesikupu, jääkaappi/pakastin, astianpesukone ja upotettava komposiittiallas. Lattia vinyylilankkua ja seinät maalattu.
- Description of the bedrooms
- 1 kpl. Mahdollisuus vaikuttaa pintamateriaaleihin. Lattia vinyylilankkua ja seinät maalattu.
- Description of the bathroom
- Vakiovarusteina mm. suihkusetti, suihkuseinä, allas- ja peilikaappi, wc-istuin ja pesukoneliitäntä. Kylpyhuoneessa mukavuuslattialämpö sähköllä. Lattia ja seinät laattaa.
- Description of storage facilities
- Huoneistokohtainen irtaimistovarasto ja asunnon kaapistot.
- Muuta kauppaan kuuluvaa
- Sälekaihtimet.
Plot and zoning
- Plot size
- 1758 m²
- Ownership of the plot
- valinnainen vuokratontti
- Lessee of the plot
- FIM Vuokratontti Ky
- Rent of the plot
- 29 146,20 €/vuosi
- Plot rental period
- 18.12.2068
- Zoning situation
- Asemakaava
- Company plot zoning information
- Kaarinan kaupunki
Housing company
- Housing company name
- Asunto Oy Kaarinan Oskari III
- The housing company includes
- urheiluvälinevarasto, kaapeli-tv, Huoneistokohtaiset varastot
- Housing company parking spaces
- Parkkipaikkoja: 8
- Housing company garage parking spaces
- 33
- Information on the housing company’s parking spaces
- Autohallipaikat 33 kpl erillisinä osakkeina ja ulkoautopaikat 8 kpl vieraspaikkoja. Autohallipaikkavastike 31,60 €/autohallipaikka/kk.
- Other details about the housing company
- Ilmanvaihtona huoneistokohtainen koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihtojärjestelmä. Huoneistokohtainen kylmän ja lämpimän veden mittaus on etäluettava. Huoneistot varustetaan sähköverkkoon liitetyillä palovaroittimilla. Kiinteistöön asennetaan ovipuhelinjärjestelmä. Ala-aulassa on sähköinen näyttöinfotaulu. Taloyhtiötä sitoo sopimus yhteisjärjestelyistä naapuritonttien kanssa.
Share object:
Loans to our properties are handled conveniently through the Savings Bank
Apply for a mortgage from the Savings Bank without online banking credentials by filling in an electronic mortgage application.
Get a loan offerThe information provided by the loan calculator is indicative. Please note that the details of your final loan may differ slightly from the information provided by the calculator.
Other locations
Kanslerintie 3
158 000 €
53 m²
Suomi Turku Patterinhaka
kerrostalo 1955 3h, k, p
Illoistentie 58
229 000 €
98.5 m²
Suomi Turku Hirvensalo
omakotitalo 1962 4h, k, s, käyttöullakko