Target description
Etsitkö uutta kotia seuraavilla vaativilla kriteereillä: Kodin sijainti tulisi olla palveluiden äärellä, mutta ohimenevää liikennettä tai siitä aiheutuvaa melua ei tietenkään saisi olla? Koulut, päiväkodit ja Tuusulanjärvi tulisi löytyä 500 metrin säteellä kotiovesta? Ja vaikka keskustakodista onkin kyse, pitää olla oma autotalli sekä suojaisa piha-alue? Toiveenne on toteutunut. Nyt myynnissä harvinaista herkkua todelliselta huippupaikalta Järvenpäätä. Päättyvän tien päässä sijaitseva hulppea paritalokoti, jossa asuminen muistuttaa pääosin omakotitalomaista asumista. Asunnon yhtiöjärjestyksen mukainen pinta-ala on hulppeat 165m2 ja kaikki tilat vielä toimivasti yhdessä tasossa. Pohjaratkaisu on muokattavissa lukemattomilla eri tavoilla ja se taipuu todella monen asukkaan tarpeisiin. Nykyisellä kokoonpanolla makuuhuoneita on kaksi, mutta väliseinän palauttamisella pohja muuttuu vaivattomasti kolmen makuuhuoneen kodiksi. Lisää huoneita on myös mahdollisuus muodostaa helposti, jos niille on tarvetta. Asunnon yleiskunto on hyvä ja vaikka osa pinnoista onkin alkuperäisiä, on kaikki siististi pidetty ja koti täysin muuttovalmis. Olohuone, ruokailutila ja takkahuone muodostaa ison avoimen tilan, josta on käynti ja näkymät omalle suojaisalle piha-alueelle. Kodinhoitohuoneessa vesipiste, lattiakaivo, kaapistot, tila pesutornille ja käynti sen yhteydessä olevaan vaatehuoneeseen. Säilytykseen kodin kaapistojen lisäksi on varauduttu kattavasti. Huoneistokohtainen erillinen kylmävarasto sekä lämmin kaukokäyttöisellä nosto-ovella varustettu autotalli luovat luksusta arjen säilytys ongelmien keskelle. Kodin asumiskustannukset kestävät suuresta pinta-alasta huolimatta vertailua, sillä vuodelle 2024 suunniteltu talousarvio kertoo kuukausimenojen olevan noin 110€/kk + vesimaksu kulutuksen mukaisesti. Lisänä tähän tulee jokaisen oma sähkölasku. Sähkön kokonaiskulutus on nykyisellä omistajalla ollut viime vuonna noin 16.500 kwh. Tähän kotiin on asennettu ilmalämpöpumppu. Taloyhtiössä on kaksi saman kokoista asuntoa ja kunnossapito sekä kulurakenne on hyvin omakotitalomaisesti toteutettu. Molemmat vastaavat pääosin omien huoneistojensa kunnossapidosta sekä piha-alueista. Yhtiöjärjestyksessa on eritelty yhteisvastuulliset rakenteelliset asiat viisaasti. Entäpä esittelyt? Tähänkin kohteeseen pääsee tutustumaan joustavasti yksityisesittelyin. Varaa siis oma esittelysi välittäjältä. Tämänkin harvinaisuuden myynnistä vastaa: Janne Toivonen (LKV, LVV, KiAT, Yhteistyöyrittäjä), P. 044 533 6387, E-mail: janne.toivonen@spkoti.fi, Facebook: Janne Toivonen LKV tai Ig: jannetoivonenlkv
Basic information
- Target number
- 20387022
- Location
- Kisapolku 2, 04400 Järvenpää
- Type
- paritalo
- Ownership type
- oma
- Apartment description
- 4h+k+kph+s+khh+2xerill.wc+at (yj.6h+k+s)
- Rooms
- 4 Rooms
- Living space surface area
- 165 m²
- Total surface area
- 165 m²
- Floors
- 1
- Residential floors
- 1
- Year of construction
- 1981
- Commissioning year
- 1981
- Release
- sopimuksen mukaan
Prices and costs
Hintatiedot
- Selling price
- 368 000,00 €
- Debt-free price
- 368 000,00 €
- Price per square meter
- 2 230,30 €/m²
Vastikkeet
- Yhtiövastike yhteensä
- 0,00 €/kk
- Lisää tietoa vastikkeista
- Taloyhtiössä on päätetty, että varsinaista vastiketta ei kerätä, vaan maksut hoidetaan siten, että yhteiset laskut maksetaan sitä mukaa kun niitä tulee. Kaapeli-TV-, vakuutus-, kiinteistövero- ja mahdollisesti muut yhteiset maksut jaetaan osakkeen omistajien kesken tasan. Vesimaksut maksetaan kulutuksen mukaan. Kuluarvio vuodelle 2024 on nyt myytävän huoneiston osalta 108,33€/kk + vesimaksu kulutuksen mukaan. Vesimaksu on ollut nykyisillä asukkailla 50€/kk.
Muut maksut
- Water fee
- 25,00 € / hlö / kk
- Type of water fee
- henkilöluvun mukaan
More information about the apartment
- More information
- laajakaista
- The apartment includes
- oma sauna, kaapeli-tv, oma sopimus
- More information 2
- sälekaihtimet/rullaverhot, kiinteät valaisimet, ilmalämpöpumppu
- Parking
- autotalli
- Energy certificate
- Ei lain vaatimaa energiatodistusta
- Condition
- hyvä
- Heating system
- sähkö, Ilmalämpöpumppu
- Fireplace
- takka
- Completed repairs
- Täydellinen kattoremontti vuonna 2005. Yläpohjan eristystyö 2017. Autotallin nosto-ovi uusittu 2016. Ulko-ovi uusittu 2015. Iv-kanavien nuohous 2015. Viemäreiden kuvaus ja huuhtelu 2019. Sähköpattereita uusittu tarpeen mukaan.
Spaces and materials
- Construction and surface materials
- puu, tiili
- Roof type
- Aumakatto
- Roofing material
- Teräspelti
- Living room floor
- parketti
- Living room walls
- tapetti
- Kitchen countertops
- kivi
- Kitchen floor
- parketti
- Kitchen walls
- maalattu
- Kitchen equipment
- liesituuletin, mikroaaltouuni, astianpesukone, kiinteät valaisimet
- Stove
- erillisuuni, liesitaso
- Refrigerator and freezer
- jääkaappi/pakastin
- Number of bedrooms
- 3
- Bedroom floor
- parketti
- Bedroom walls
- maalattu, tapetti
- Bathroom floor
- laatta
- Bathroom walls
- kaakeli
- Bathroom equipment
- suihkuseinä, lattialämmitys, suihku, kiinteät valaisimet
- Toilet floor
- laatta
- Toilet walls
- kaakeli
- Toilet equipment
- lattialämmitys, peilikaappi
- Number of toilets
- 2
- Sauna floor
- laatta
- Sauna walls
- puu
- Type of sauna stove
- sähkökiuas
- Utility room floor
- laatta
- Utility room wall
- maalattu
- Utility room equipment
- pesukoneliitäntä, pesuallas, lattialämmitys, lattiakaivo, pöytätaso
- Description of other storage facilities
- ulkovarasto
Plot and zoning
- Plot size
- 911 m²
- Ownership of the plot
- oma
- Zoning situation
- Asemakaava
Housing company
- Housing company name
- As Oy Kisakatu 2
- Maintenance
- asukkaat
- The housing company includes
- kaapeli-tv
- Housing company parking spaces
- Parkkipaikkoja: 2
- Housing company garages
- 2
- Completed repairs
- 2023 Kisapolun saneeraus valmistui. Samalla uusittiin vesihuollon tonttiliittymät kadulla tiilimuuriin saakka. 2022 Huoneiston A salaojat kuvattiin ja osittain huuhdeltiin (tukkeuma B-huoneiston vajan alla). 2021 Huoneiston B huippuimuri uusittu. 2019-2020 Molempien huoneistojen jätevesiviemärit huuhdeltiin ja kuvattiin. 2017 Molempien huoneistojen yläpohjien lämmöneristystä lisättiin puhallusvillalla. 2016 Molempien autotallien ovet uusittiin. Huoneistojen A ja B ulko-ovet (kadun puoli) uusittiin. 2006-2012 Huoneiston A osalta uusittiin ulkovaraston katto (2012). 2002-2005 Vesikattojen peruskorjaukset tehtiin molempien huoneiston osalta. Samoin kattovesien johtamista parannettiin. (2005) 2001 Vesivahinkoremontti tehtiin molemmissa huoneistoissa. Keittiökalusteet uusittiin huoneistossa A.
- Upcoming repairs
- Yhtiöjärjestyksen 13 §:n mukaan kunnossapitovastuu jakautuu huoneistojen haltijoille lukuun ottamatta yhtiöjärjestyksessä mainittuja yhteisiä putkia, johtoja ja muita laitteita. Vuoden 2023 yhtiökokouksen pöytäkirjassa on maininta kunnossapitotarpeista seuraavasti: - huoneiston A salaojassa on tukkeuma huoneiston B vajan alla. Korjaustoimenpiteisiin palataan myöhemmin.
Share object:
Loans to our properties are handled conveniently through the Savings Bank
Apply for a mortgage from the Savings Bank without online banking credentials by filling in an electronic mortgage application.
Get a loan offerThe information provided by the loan calculator is indicative. Please note that the details of your final loan may differ slightly from the information provided by the calculator.
Other locations
![](https://d372r717gpt3jp.cloudfront.net/600x400/kivimedia/images/realty/27771/4203311/1721217314707-17958.jpg)
Paristokatu 7
258 000 €
125 m²
Suomi Järvenpää Pajala
rivitalo 1974 5h+k+s+vh
![](https://d372r717gpt3jp.cloudfront.net/600x400/kivimedia/images/realty/27771/4168243/1708345105539-1089.jpg)
Armas Launiksen katu 8
264 000 €
68.5 m²
Suomi Espoo Leppävaara
kerrostalo 1989 3h+k+s