Target description
Sijainnin merkitystä asumisessa ei voi korostaa liikaa. Nyt on mahdollisuus päästä järkevällä budjetilla asumaan huippu paikalle Järvenpäätä asuntoon, jonka hinta/laatusuhde on erinomaisella tasolla. Tässä kodissa on 98 neliön kahteen tasoon toteutettu pohjaratkaisu. Makuuhuoneet ja peseytymistilat on sijoitettu saunan sekä vaatehuoneen lisäksi yläkertaan. Alakerrassa panostettu keittiö- ja oleskelutiloihin. Keittiö on omana erillisenä tilanaan ja siellä on huomioitu ruokailuryhmän sijoittamiselle viisaasti tilaa. Olohuone on tilava ja valoisa. Olohuoneen ikkunat ja kodin piha-alue avautuu kaakon suuntaan tarjoten parhaan mahdollisen suunnan aunringon valosta nauttiville. Asunto Oy Sävelseppo on valmistunut omalle 7875 neliön tontille vuonna 1975. Kyseessä on 36 asuinhuoneiston taloyhtiö. Antennijärjestelmänä yhtiössä on kaapeli-tv. Hoitovastike on nyt myytävän huoneiston osalta 423€/kk ja siihen siältyvät kodin lämmityskulut. Hoitovastikeeseen sisältyy myös huoltoyhtiön palvelut (lumen auraus ja jne.). Milloin asuntoa pääsee katsomaan? Mahdollisesti jo tänään! Varaa oma esittelysi välittäjältä. Tämänkin palveluiden äärellä olevan kodin myyntiä hoitaa: Janne Toivonen (LKV, LVV, KiAT, Yhteistyöyrittäjä), P. 044 533 6387, E-mail: janne.toivonen@spkoti.fi tai Facebook: Janne Toivonen LKV / Ig: jannetoivonenlkv
Basic information
- Target number
- 20332010
- Location
- Kansakoulunkatu 20, 04400 Järvenpää
- Type
- rivitalo
- Ownership type
- oma
- Apartment description
- 4H+K+VH+KPH+S (yj. 4h+k+vh+s)
- Rooms
- 4 Rooms
- Living space surface area
- 98 m²
- Total surface area
- 98 m²
- Floors
- 1-2
- Residential floors
- 2
- Year of construction
- 1975
- Commissioning year
- 1975
- Release
- sopimuksen mukaan
Prices and costs
Hintatiedot
- Selling price
- 199 500,00 €
- Debt-free price
- 199 500,00 €
- Price per square meter
- 2 035,71 €/m²
Vastikkeet
- Maintenance fee
- 423,00 €/kk
- Yhtiövastike yhteensä
- 423,00 €/kk
Muut maksut
- Water fee
- 22,00 € / hlö / kk
- Type of water fee
- henkilöluvun mukaan
- Parking fee
- 15,00 €/kk
More information about the apartment
- More information
- laajakaista
- The apartment includes
- oma sauna, kaapeli-tv
- More information 2
- sälekaihtimet/rullaverhot
- Energy class
- E2018
- Condition
- hyvä
- Heating system
- kaukolämpö
Spaces and materials
- Construction and surface materials
- puu, betoni
- Roof type
- Aumakatto
- Roofing material
- Peltikate
- Living room floor
- laminaatti
- Living room walls
- lasikuitutapetti
- Kitchen countertops
- laminaatti
- Kitchen floor
- laminaatti
- Kitchen walls
- lasikuitutapetti
- Kitchen equipment
- liesituuletin, astianpesukone, kiinteät valaisimet
- Stove
- keraaminen
- Refrigerator and freezer
- jääkaappi, pakastin
- Number of bedrooms
- 3
- Bedroom floor
- laminaatti
- Bedroom walls
- maalattu
- Bathroom floor
- laatta
- Bathroom walls
- kaakeli
- Bathroom equipment
- pesukoneliitäntä, wc-istuin, suihku, peilikaappi, kylpyhuonekaapisto
- Toilet floor
- laatta
- Toilet walls
- lasikuitutapetti
- Toilet equipment
- bidee-suihku
- Sauna floor
- laatta
- Sauna walls
- puu
- Type of sauna stove
- sähkökiuas
- Description of other storage facilities
- ulkovarasto
Plot and zoning
- Plot size
- 7875 m²
- Ownership of the plot
- oma
- Company plot zoning information
- Järvenpään kaupungin valtuusto on kokouksessaan 14.12.2020 vahvistanut Järvenpään yleiskaavan, joka tarkastelee kaupungln maankäyttöä vuoteen 2040 saakka. Ajantasaisia lisätietoja voi tiedustella Järvenpään kaupungilta tai lukea kaupungin kotisivuilta www.jarvenpaa.fi Kaavat ja kiinteistot/Yleiskaavoitus/yleiskaava 2040.
- Pihan kuvaus
- Takapihan ilmansuunta: kaakko/etelä
Housing company
- Housing company name
- Asunto Oy Sävelseppo
- Contact details of the property manager
- Isto Group Oy Toni Marken P. 010 411 8121
- Maintenance
- huoltoyhtiö
- The housing company includes
- kaapeli-tv, Huoneistokohtaiset varastot
- Housing company parking spaces
- Parkkipaikkoja: 37
- Completed repairs
- 1975 Rakennukset valmistuneet 1996 Piha-alueen asfaltointi 1999 Yläpohjan palomuurien tiivistys 2000 Lämpölinjaventtiilien ja patteriventtiilien vaihto ja säätö 2000 Lämmityksen perussäätö (öljylämmitys) 2005 Alapohjan puhdistus ja korjaus 2006 Runkovesijohtojen uusinta talojen alla 2009 Yhtiö liitetty kaukolämpöverkkoon, lämmönjakohuoneen laitteet uusittu 2009 Asuntojen ulko-ovet (etuovi ja terassiovet) uusittu 2012 Ulkoseinäelementtien väliset saumat uusittu 2013 Pihakalusteita ja hiekkalaatikko uusittu 2013 Talojen A-C välinen lämpökanaali uusittu 2013 Talonumerovalaisimet uusittu 2013 Puiden kaato (15kpl) ja hoitoleikkaus 2014 Korvausilmaventtiilit yläkerran makuuhuoneisiin 2014-2015 Lämmitysjärjestelmän puhdistus 2015 Pyykinkuivauskehikkojen uusiminen 2016 Katon saumojen tiivistys ja alipaineventtiilien asennus 2017 A-talon eteen istutettu tuija-aita 2017 Ilmavaihtokanavien puhdistus 2017 Putkistojen kuntotutkimus 2018 Lämpöjohtopumppu uusittu 2018 Istutusten hoitoleikkaus ja istutusten lisäys leikkialueen läheisyyteen 2018 Julkissivun kuntotutkimus 2018 Pohja- ja tonttiviemärin huuhtelu ja kuvaus 2019 Huoltorakennuksen kattopinnoitteen uusinta 2019 Ovilippojen lisätuenta 2020 Harmaapihtojen kaato 3kpl 2020 Latauskapasiteettikartoitus 2021 Paineastin huolto 2021 Harmaapihtojen kaato 2 kpl 2021 Kasvillisuuden raivaus aitojen uusinna tieltä ja piha-aluetöitä 2022 Jäteastioiden uudelleen sijoitus 2022 Aitojen ja räystäslautojen uusiminen 2022 Postilaatikoiden telineet
- Upcoming repairs
- Piha: 2023 Hiekkalaatikon uusinta A-C talojen välissä 2023 Istutuksia tarvittaessa 2025 Asfalttipaikkaukset (tarvittaessa) 2026 Aluevalaistuksen uusinta (tarvittaessa) Perustukset ja runko: Julkisivut: 2027 Julkisivu ja yläpohja, lämmöneristys ja laudoituksen uusiminen Parvekkeet: Ikkunat ja ulko-ovet: Katto: Huoneistojen märkätilat: Yleiset tilat: 2023 käytöstä poistettavan jätesuojan muuntaminen pyöräsuojaksi Lämmitysjärjestelmä: Vesi- ja viemärijärjestelmä: 2024 Käyttövesiputkien uusinnan suunnittelu 2025-2026 Käyttövesiputket, asuntojen käyttövesiputkien uusinta ja huoneistokohtaisten vesimittareiden asennus Ilmanvaihto: 2023 Liesituuletinputkien eristäminen yläpohjassa 2027 Ilmanvaihtokanavien puhdistus Sähkö- ja tietojärjestelmät: 2024 Sähkö- ja hybridiautojen lataustarve selvitys ja jatkotoimet 2024 Sähkö- ja televerkko kuntokartoitus
Share object:
Loans to our properties are handled conveniently through the Savings Bank
Apply for a mortgage from the Savings Bank without online banking credentials by filling in an electronic mortgage application.
Get a loan offerThe information provided by the loan calculator is indicative. Please note that the details of your final loan may differ slightly from the information provided by the calculator.
Other locations
![](https://d372r717gpt3jp.cloudfront.net/600x400/kivimedia/images/realty/27771/4203311/1721217314707-17958.jpg)
Paristokatu 7
258 000 €
125 m²
Suomi Järvenpää Pajala
rivitalo 1974 5h+k+s+vh
![](https://d372r717gpt3jp.cloudfront.net/600x400/kivimedia/images/realty/27771/4168243/1708345105539-1089.jpg)
Armas Launiksen katu 8
264 000 €
68.5 m²
Suomi Espoo Leppävaara
kerrostalo 1989 3h+k+s