Target description
Älä anna ulkokuoren hämätä! Tämä lähes puolen hehtaarin tontilla sijaitseva omakotitalo on remontoitu sisätiloiltaan täysin vuosien 2022-2024 aikana. Kaikki sisäpinnat on avattu, purueristeet vaihdettu villaan v. 2006 ja sisäpinnat remontoitu tyylillä. Myös mm. putket ja sähköt on uusittu ja kiinteistö on liitetty kunnallistekniikkaan. Ulkoa päin talo on kuitenkin vielä alkuperäisessä asussaan ja vaatii mm. ulkoverhouksen uusimisen sekä pihatöitä. Nummelan keskustan palvelut vain muutaman minuutin päässä, mutta kuitenkin oma rauha pihalla jota ympäröi puusto joka puolelta. Tämä koti tarjoaa mahdollisuudet näihin molempiin. Sijainti mukavasti tien päässä, eikä ohikulkua ole muulla liikenteellä. Tämä kaksikerroksinen koti on kokenut kokonaisen muutoksen sisältä viimeisen muutaman vuoden aikana, mutta pääset kuitenkin vielä tekemään tästä omanlaisesi. Alakerrasta löydät ruokailutilaan avoimen vuonna 2023 uusitun keittiön. Olohuoneen sekä keittiötilojen lattia on upeaan vaaleaan sävyyn sävytettyä lankkua. Kodin ullakkotila on otettu käyttöön noin vuonna 2006. Muutoslupa ullakkotilamuutokselle on haettu v.2002 ja tämä katselmoidaan Vihdin Kunnan puolesta Vastuu päättyy katselmuksella. Yläkerran yhden huoneen viimeistely jää ostajalle. Tästä makuuhuoneen yhteydessä olevasta tilasta mahdollista tehdä esimerkiksi kylpyhuone (putket valmiina) tai vaikkapa walk-in closet. Yläkerrassa on lisäksi makuuhuone, tilava aulatila sekä tilaa makuupaikoille tai vaikkapa säilytykseen. Lattia on tyylikästä vinyyliä ja huoneiden osalta tämä on loistava kohde toteuttaa suunnitelmia ja unelmia. Otathan yhteyttä ja sovitaan esittelyaika; Riikka Lehervo 044 700 7136 riikka.lehervo@spkoti.fi Elisa Rinne 050 521 5212 elisa.rinne@spkoti.fi
Basic information
- Target number
- 20260260
- Location
- Kaukoilantie 93 B, 03100 Nummela
- Type
- omakotitalo
- Apartment description
- 4h+k+kph
- Rooms
- 4 Rooms
- Living space surface area
- 91 m²
- Total surface area
- 91 m²
- More information about the area
- Asuinrakennuksen kerrosala Vihdin kunnan antaman rakennus- ja huoneistorekisteriotteen mukaan 65m2. Rakennusta on kuitenkin laajennettu ullakkotilaan vuonna 2006. Rakennuslupahakemuksen mukainen laajennuksen kerrosala on 35 m2. Alkuperäisen rakennuksen sekä laajennuksen yhteenlaskettu kerrosala on noin 100 m2. Laskennallinen arvio huoneistoalasta on saatavissa olevien tietojen perusteella noin 91 m2. Ajalle tyypilliseen tapaan asuinrakennuksesta ei löydy alkuperäisen rakennusvuoden 1949 rakennuslupadokumentteja, joten pinta-alatiedot ja rakennus- ja käyttöönottoajankohta saattavat poiketa todellisesta merkittävästi. Pinta-alaa ei ole tarkistusmitattu.
- Floors
- 1-2
- Residential floors
- 2
- Year of construction
- 1949
- Commissioning year
- 1949
- Release
- sopimuksen mukaan
Prices and costs
Hintatiedot
- Selling price
- 169 000,00 €
- Debt-free price
- 169 000,00 €
- Price per square meter
- 1 857,14 €/m²
Muut maksut
- Property tax
- 252,81e / v. 2024 €
- Road toll
- 90e / vuosi
- More information about fees
- Nykyisten omistajien sähkön vuosikulutus ollut 11700 kWh. Kulutus sisältää rakennuksen ja käyttöveden lämmityksen lisäksi kaiken käyttösähkön (kodinkoneet, viihde-elektroniikka, sisä- ja ulkovalaistus, ilmanvaihto, ym). 11700 kWh kulutus tarkoittaa euroissa keskimääräistä kuukausikustannusta n. 176 euroa. (Lähde: Kilpailuttaja.fi, sähkön kilpailutus, sisältää sähkönsiirtomaksun). Vesimaksu: Vihdin Veden hinnaston mukaisesti Jätehuolto: Roskn Rollin hinnaston mukaisesti (vuokra-astia). Ilmoitetut kustannukset perustuvat nykyiseen kulutukseen ja ne saattavat muuttua ilmoitetuista käytön mukaan ja voivat siten olla pienempiä tai suurempia riippuen asukasmäärästä, asumistottumuksista ja palvelun tarjoajasta.
More information about the apartment
- The apartment includes
- tie perille, kuntotarkastus tehty, sähköliittymä siirtyy, antenni, tien käyttöön liittyvä oikeus
- More information 2
- verhotangot, lämminvesivaraaja, ilmalämpöpumppu
- Energy class
- G2018
- Additional energy class information
- Energiatodistus voimassa 8.4.2034 asti.
- Condition
- hyvä
- More information about condition
- Kaikki sisäpinnat avattu ja uusittu eristeineen vuosien 2022-2024 aikana. Kattavat remontin aikaiset kuvat nähtävissä esittelyssä. Talon ulkoverhous vaatii kuitenkin vielä uusimisen ja sadevesien ohjausta tulee parantaa.
- Heating system
- puu, Ilmalämpöpumppu
- Fireplace
- takka
- Ventilation
- painovoimainen
- Water supply
- kunnan
- Drain
- kunnan
- Completed repairs
- Tehdyt remontit v.2022-2024 Lattiat sekä seinät avattu sisäpuolelta. Villat sekä pinnat uusittu. Sisäkatot maalattu (kaikki muut tilat paitsi wc) Makuuhuoneen katto paneloitu Puulattia hiottu sekä sävytetty petsillä ja lakattu Yläkerran ja eteisen lattiaan vaihdettu vinyylilattia Portaat hiottu ja maalattu Takka maalattu Seinät maalattu Keittiö kokonaan uusittu Maatöitä aloitettu tekemään pihassa Yläkerran wc-tilalle tehty pohjatyöt Ikkunat uusittu vuonna 2000.
- Other trade-significant information
- Varainsiirtovero 3%. Kiinnitykset: Kiinteistöön kohdistuvat sähköiset panttikirjat 2kpl, yhteensä 175 000€ euroa luovutetaan ostajalle kauppahinnan maksua vastaan.
Spaces and materials
- Construction and surface materials
- puu
Rakennusmateriaali: Rakennuksen alapohjana on osittain kellari (maanvarainen betonilaatta) ja osittain tuulettuva puurakenteinen alapohja. Kellari kattaa rakennuksen pinta-alasta noin puolet. - Roof type
- harja
- Roofing material
- konesaumattu katto
- Description of the living room
- Lankku lattia + lakka päällä
- Living room floor
- muu
- Living room walls
- maalattu
- Description of the kitchen
- Laminaattitaso puupinnoitteella. Keittiö uusittu tyylikkäästi juuri tämän päivän tarpeita ajatellen v. 2023. Keittiö avautuu ruokailutilaan sekä aulaan, mikä toimii loistavasti arjessa esimerkiksi lapsiperheelle. Lattia on lankkua, jossa kaunis kuultovalkea petsaus sekä lakkaus.
- Kitchen countertops
- puu, laminaatti
- Kitchen floor
- muu
- Kitchen walls
- maalattu
- Kitchen equipment
- astianpesukone
- Stove
- induktio, erillisuuni
- Refrigerator and freezer
- jääkaappi, pakastin
- Number of bedrooms
- 2
- Bedroom floor
- vinyyli
- Bedroom walls
- maalattu
- Description of the bathroom
- Kylpyhuone uusittu n. vuonna 2005.
- Bathroom floor
- laatta
- Bathroom walls
- kaakeli
- Bathroom equipment
- suihkuseinä, lattialämmitys, wc-istuin, suihku, peilikaappi
Plot and zoning
- Plot size
- 4900 m²
- Buildings
- talousrakennus, vaja, varasto
- Type of plot
- Tasamaatontti
- Property ID
- 927-451-3-6
- Property name
- Töyrylä
- Ownership of the plot
- oma
- Lisätietoja tontista
- Lähes puolen hehtaarin tontti. Talo sijaitsee tontin tasaisella osalla ja tontti on osittain loivaa rinnettä, joka on porrastettu. Piha-alueelta löytyy mm. kasvimaa, marjapensaita, omenapuu.
- Zoning situation
- Yleiskaava
- Plot zoning information
Kohde sijaitsee Vihdin kunnan strategisella yleiskaava alueella, tuotanto ja varastotoiminnan alue. Alueella ei kaavallisesti määritetä rakennusoikeutta, mahdollinen lisärakentaminen edellyttää aina poikkeuslupamenettelyä/suunnittelutarveratkaisua. Kiinteistö sijaitsee pohjavesialueella. Aluetta koskevat toimenpiteet on suunniteltava ja toteuttaa siten, etteivät ne heikennä pohjaveden laatua tai heikennä pohjavesiesiintymän antoisuutta.
- Lisätietoa muista rakennuksista
- Talousrakennus (vanha sauna) on rakennettu v. 1983, rakennuksen kerrosala on 13m2. Tiedot perustuvat Digi- ja Väestötietoviraston rakennusrekisterin tietoihin. Rakennusta ei löydy Vihdin Kunnan rakennusrekisteristä. Talousrakennus on alkuperäisessä kunnossaan ja vaatii uusisimisen / remontin.
- Ranta
- oikeus vesialueisiin
Services and transportation connections
- Services
- K-Citymarket Nummela 3,1km, Prisma Nummela 3,2km, Lidl 2,8km, K-market Nummela 2km, K-Supermarket Nummela 2,7km (postipalvelut), Nummelan terveysasema 1,7km, Vihdin Kunnan kirjasto 2,7km, Yleisurheilukenttä 2,2km
- Traffic connections
- Linja-autoasema 3,0km, Helsingin keskustaan 46km, Nummelasta hyvät liikenneyhteydet Helsinkiin ja Turkuun.
- Schools
- Kuoppanummen Koulukeskus 2,3km, Nummelan Harjun koulu 2,4km, Nummelan koulu 3,1km, Etelä-Nummelan koulukeskus 4,2km
- Kindergarten
- Kuoppanummen päiväkoti 2,3km, Pajuniityn päiväkoti 3,3km, Etelä-Nummelan päiväkotikeskus 4,2km
Additional information links
Share object:
Loans to our properties are handled conveniently through the Savings Bank
Apply for a mortgage from the Savings Bank without online banking credentials by filling in an electronic mortgage application.
Get a loan offerThe information provided by the loan calculator is indicative. Please note that the details of your final loan may differ slightly from the information provided by the calculator.
Other locations
![](https://d372r717gpt3jp.cloudfront.net/600x400/kivimedia/images/realty/6128/4192038/1716464350002-58219.jpg)
Mineraalintie 2
119 000 €
80 m²
Suomi Lohja Muijala
rivitalo 1962 3h+k
![](https://d372r717gpt3jp.cloudfront.net/600x400/kivimedia/images/realty/6128/4187949/1715670983507-20762.jpg)
Kanervatie 5b
179 000 €
50 m²
Suomi Vihti Nummela
rivitalo 2016 2h+k