Target description
Tunnelmallinen, hieno kaksio Turun Martissa! Martti on yksi kaupungin suosituimpia ja halutuimpia asuinalueita, joka ihastuttaa kerta toisensa jälkeen rauhallisella ja erittäin viihtyisällä ympäristöllään. Martin katukuvassa tunnusomaisia ovatkin muun muassa juuri vanhat kivitalot. Kulkuyhteyksien kannalta sijainti on ihanteellinen, sillä kävelymatkan etäisyydeltä löytyvät lähikauppa, useampi ravintola sekä kauniin Aurajokirannan palvelut. Keskeisestä sijainnista huolimatta taloyhtiön pihapiiri on kuitenkin yllättävän suojaisa ja sulkeutuu omaan rauhaansa. Näiden jykevien kiviseinien sisälle kätkeytyy tunnelmallinen koti. Olohuone avautuu valoisana sekä tilavana ja olohuoneen yhteydessä on myös toimiva keittokomero. Tyylikäs keittiö onkin remontoitu vuonna 2020 ja varusteina ovat muun muassa keraaminen liesitaso, astianpesukone sekä integroitu mikro ja laadukkaat kivitasot. Myös asunnon vaaleansävyiset lattia- ja seinäpinnat on uusittu vuonna 2020. Läpitalon olevan asunnon toisella laidalla on makuuhuone, jonka yhteydessä on iso vaatehuone. Olohuoneen ja makuuhuoneen väliin sijoittuu kylpyhuone, joka on uusittu putkiremontin myötä vuonna 2009-2010. Asunto Oy Tapulinkatu 5 on vuonna 1954 rakennettu taloyhtiö, johon kuuluu 85 kpl asuntoja. Taloyhtiöön on tehty paljon isoja korjauksia vuosien varrella, kuten kaikkien ikkunoiden uusinta 2018, C- ja D-portaan rakennuksen perustusten korjaus 2015-2016, linjastosaneeraus 2009-2010 sekä hissien saneeraus 2002. Taloyhtiöllä on myös arvokas ja iso oma tontti. Tämä Martin sydämessä sijaitseva koti etsii nyt uutta onnellista omistajaa, joten ota yhteyttä ja mennään katsomaan asuntoa paikan päälle! Myynti ja lisätiedot: Joni Tapio Kiinteistönvälittäjä LKV 044 551 9911 | joni.tapio@spkoti.fi Sp-Koti Turku
Basic information
- Target number
- 9589361
- Location
- Tapulikatu 5, 20810 Turku
- Type
- kerrostalo
- Ownership type
- oma
- Apartment description
- 2h, kk
- Rooms
- 2 Rooms
- Living space surface area
- 46 m²
- Total surface area
- 46 m²
- Floors
- 4
- Residential floors
- 6
- Year of construction
- 1954
- Commissioning year
- 1954
- Release
- muu ehto
- More information about vacating
- 1-2 kk / sopimuksen mukaan
Prices and costs
- Selling price
- 169 287,29 €
- Velkaosuus
- 9 712,71 €
- Debt-free price
- 179 000,00 €
- Maintenance fee
- 211,60 €/kk
- Financing fee
- 97,52 €/kk
- Yhtiövastike yhteensä
- 309,12 €/kk
- Price per square meter
- 3 891,30 €/m²
- Type of water fee
- oma mittari
- More information about fees
- Sähkö ja vesi kulutuksen mukaan (taloyhtiö laskuttaa 3 kk välein), internetvastike 3,50 €/kk, saunamaksu 3,00 €/kerta, autopaikkavuokra 15,00 €/kk ja ostaja maksaa mahdollisen varainsiirtoveron 2 % velattomasta kauppahinnasta kaupanteossa. Ostaja vastaa omistusoikeuden rekisteröintikustannuksista, osakekirjan mitätöinnistä aiheutuvista mahdollisista kustannuksista sekä mahdollisesta hakemusmaksun korotuksesta.
More information about the apartment
- More information
- laajakaista
- The apartment includes
- hissi, kaapeli-tv
- Energy class
- G2013
- Additional energy class information
- Voimassa 31.12.2024 asti.
- Condition
- hyvä
- Heating system
- kaukolämpö
- Completed repairs
- Asunnon lattia- ja seinäpinnat sekä keittiö koneineen ja kalusteineen uusittu vuonna 2020.
Spaces and materials
- Construction and surface materials
- tiili
- Roof type
- Harjakatto
- Roofing material
- Tiilikate
- Description of the living room
- Lattia vinyylilankkua ja seinät maalattu.
- Description of the kitchen
- Keittiö remontoitu vuonna 2020. Jääkaappi/pakastin, keraaminen liesitaso, erillisuuni, astianpesukone ja integroitu mikro. Laadukkaat kivitasot. Lattia vinyylilankkua ja seinät maalattu.
- Description of the bedrooms
- 1 kpl. Lattia vinyylilankkua ja seinät maalattu.
- Description of the bathroom
- Kylpyhuone uusittu putkiremontin yhteydessä vuonna 2009-2010. Suihku, wc-istuin, pesuallas, peilikaappi, pesukoneliitäntä ja lattialämmitys. Lattia ja seinät laattaa.
- Description of storage facilities
- Iso vaatehuone, makuuhuoneessa kaapisto ja kellarissa sekä ullakolla häkkivarastot.
- Other premises
- Eteinen.
- Muuta kauppaan kuuluvaa
- Sälekaihtimet.
Plot and zoning
- Plot size
- 3502 m²
- Ownership of the plot
- oma
- Zoning situation
- Asemakaava
- Company plot zoning information
- Turun kaupunki
Housing company
- Housing company name
- Asunto Oy Tapulinkatu 5
- Contact details of the property manager
- V-S Isännöintitalo Oy, Terho Hietanen, puh. 020 722 9961, Maariankatu 4 C, 20100 Turku
- Maintenance
- huoltoyhtiö
- More information about maintenance
- Kiinteistöhuolto J. Rusanen Oy, porrassiivous Aukeruu Oy
- The housing company includes
- sauna, talopesula, vinttikomero, kellarikomero, urheiluvälinevarasto, väestönsuoja, kaapeli-tv
- Housing company parking spaces
- Autopistokepaikkoja: 11
- Completed repairs
- B-portaan alla sijaitsevan kokoustilan ulkoportaisiin/seinään asennettiin käsijohde, C-D-talon pyörävaraston ulkoportaisiin asennettiin käsijohde, A-portaan ulkoportaisiin asennettiin rappuralli 2021, A-portaan pääoven portaisiin asennettiin turvallisuusmääräykset täyttävät sekä kulkua helpottavat kaiteet, yhtiön asunnoissa uusittiin kaikki vesimittarit 2019, kaikkien ikkunoiden ja parvekeovien uusiminen (Pihla Oy), kaukolämmönsiirrin uusittu, pation rakentaminen, taloyhtiön osoitekirjaimien asennus julkisivuihin 2018, C- ja D-portaan rakennuksen perustusvaurioiden korjaus suihkupaalutusmenetelmällä ja salaojien sekä kellarin lattioiden uusiminen 2015-2016, piha-alueen uudistus sekä A-rapun ulkoportaan korjaus, tontin rajalle rakennettu aita, ilmanvaihtokanavien puhdistus ja venttiilien säätö 2014, parvekelasitukset 2012, laajakaista, parvekkeiden pintojen korjaus, parvekekaiteiden uusiminen ja sokkeleiden kunnostus 2011, linjastosaneeraus, sähköt, tietoliikenne ja antenniverkko 2009-2010, A- ja B-portaan rakennuksen perustusvaurioiden korjaus suihkupaalutusmenetelmällä, salaojien uusinta, A- ja B-portaan kellaritilojen, asukasvarastojen, saunaosaston ja talopesulan saneeraus 2005-2006, hissien saneeraus, lukituksen uudistus ja ulko-oven koodilukitus 2002, tiilikatteen uusinta ja rakennuksien maalaus 1997-2002.
- Upcoming repairs
- Kunnossapitotarveselvitys 2023-2027: Tuuletusparvekkeiden sekä C- ja D-talon polkupyöräluiskan katon maalaus, palo-osastointiseinän rakentaminen kellareihin ja vintteihin 2024, savunpoistoluukkujen (4 kpl) sähköistys, lukitusturvallisuuden parantaminen lukoston uusimisella, huoneistojen ulko-ovien uusiminen (kerrostaso-ovet) 2025, ilmanvaihtokoneiden saneeraus sekä ilmanvaihtoventtiilien säätötyö asunnoissa 2026, julkisivupintojen korjaustarpeen kartoitus 2027.
- Repairs have been decided
- Ei päätettyjä remontteja
- Number of owned apartments
- 1
- Area of owned apartments
- 44,0 m²
- Other details about the housing company
- Ilmanvaihtona koneellinen poisto,
Share object:
Loans to our properties are handled conveniently through the Savings Bank
Apply for a mortgage from the Savings Bank without online banking credentials by filling in an electronic mortgage application.
Get a loan offerThe information provided by the loan calculator is indicative. Please note that the details of your final loan may differ slightly from the information provided by the calculator.
Other locations

Suurpäänkatu 13
68 000 €
60 m²
Suomi Turku Varissuo
kerrostalo 1977 2h, k, p

Taoskuja 4
139 000 €
54.5 m²
Suomi Turku Länsikeskus
kerrostalo 1988 2h, k, s, p