Target description
Pääskyvuoressa, rauhallisella alueella kaksitasoinen ja ihastuttava rivitalokoti! Alkuperäistä pohjaratkaisua on muokattu ja saatu siitä todella toimiva ja avara (tuulikaapIn ja keittiön väliseiniä on poistettu/muokattu ja portaiden kulkusuuntaa vaihdettu ja portaat uusittu). Ruokailutilaan mahtuu nyt isokin ruokapöytä hyvin. Ruokailutilan takana on kiva takkahuone, josta on käynti suojaisalle takapihalle. Piha on reilun kokoinen ja etelän suuntaan, leikkimökki ihastuttaa leikki-ikäisiä tai toimii kätevänä varastotilana. Alakerrassa on myös kylpyhuone ja saunatilat. Ne on kokonaan remontoitu 2024. Alakerrassa on myös wc ja vaatehuone. Yläkerrassa on tilava olohuone, wc ja kolme makuuhuonetta, joista yhden yhteydessä on vaatehuone. Olohuoneesta on käynti asunnon levyiselle parvekkeelle. Varastotiloja on runsaasti, sillä asunnon on kaapistojen ja kahden vaatehuoneen lisäksi asunnon sisäänkäynnin vieressä on lämmin varasto. Lisäksi on vielä erillinen (kylmä) varasto pyörille, puutarhatarvikkeille yms. Asunnolle kuuluu sähköpistokkeellinen autokatospaikka (toisella autoille löytyy ulkopaikka). Remontteja yhtiössä on tehty paljon (mm. katon uusiminen, kaukolämpöön liittyminen, ulko-ovien uusinta ja parvekkeiden peruskorjaus). Kattavan listan tehdyistä remonteista saat välittäjältä. Esittelen kohdetta yksityisesittelyin, otathan yhteyttä ja sovitaan esittelystä tähän kauniiseen kotiin: mari.hynna@spkoti.fi, 050 389 2677.
Basic information
- Target number
- 20250996
- Location
- Korpinkatu 6, 20610 Turku
- Type
- rivitalo
- Ownership type
- oma
- Apartment description
- 5 h, k, s
- Rooms
- 5 Rooms
- Living space surface area
- 125 m²
- Total surface area
- 125 m²
- Floors
- 2
- Residential floors
- 2
- Year of construction
- 1980
- Commissioning year
- 1980
- Release
- muu ehto
- More information about vacating
- 1-2 kk/sopimuksen mukaan
Prices and costs
Hintatiedot
- Selling price
- 202 303,16 €
- Velkaosuus
- 2 696,84 €
- Debt-free price
- 205 000,00 €
- Price per square meter
- 1 640,00 €/m²
Vastikkeet
- Maintenance fee
- 470,00 €/kk
- Yhtiövastike yhteensä
- 470,00 €/kk
- Lisää tietoa vastikkeista
- Hoitovastikkeen lisäksi maksetaan rahoitusvastiketta kaksi kertaa vuodessa (tammi- ja heinäkuussa) 385,26 € + korot + kulut.
Muut maksut
- Water fee
- 30,00 € / hlö / kk
- Type of water fee
- henkilöluvun mukaan
- More information about fees
- Sähkö kulutuksen mukaan. Ostaja vastaa sähköisen omistusoikeuden rekisteröinnin kustannuksista. Ostaja maksaa varainsiirtoveron 1,5 % kaupanteossa.
More information about the apartment
- More information
- laajakaista
- The apartment includes
- oma sauna, satelliittiantenni
- Energy class
- C2018
- Condition
- hyvä
- Heating system
- kaukolämpö
- Fireplace
- takka
- Views
- Parveke takapihalle päin, etelän suuntaan.
- Completed repairs
- 2024: Kylpyhuoneen ja saunan remontointi, vesipisteen asennus takapihalla, eteisen/portaikon seinän tasoitus ja maalaus, yhden makuuhuoneen seinien maalaus, liesituulettimen uusinta. 2023: keittiön seinän puhkaisu ja sivupöytä, induktiolieden uusinta, wc-istuinten uusinta, portaiden ja yläkaiteiden uusinta ja portaiden kulkusuunnan kääntäminen 2022, toisen makuuhuoneen seinien tasoitus ja maalaus, vaatehuoneen sisustus 2020, yläkerran katon maalaus ja seinän panelointi, yläkerran ovien ja karmien uusinta 2019.
Spaces and materials
- Construction and surface materials
- puu, tiili
- Roof type
- Tasakatto
- Roofing material
- kumibitumi
- Description of the living room
- Olohuoneessa laminaattilattia, seinät maalattu/paneloitu.
- Description of the kitchen
- Laminaattilattia, välitila kivilaatta. Laminaattitaso, pieni osa massivipuutasoa. Induktioliesi, liesituuletin (katolle), astianpesukone, side by side -jääkaappipakastin.
- Description of the bedrooms
- Makuuhuoneissa laminaattilattia, seinät maalattu.
- Number of bedrooms
- 3
- Description of the bathroom
- Laatoitettu, 2 suihkua, pesukoneliitäntä, kaapistot, käsienpesuallas, allaslaatikosto, peili.
- Description of the toilets
- wc:t sekä ylä- että alakerrassa. Laatoitettu, wc-istuin, käsienpesuallas, allaslaatikosto/hylly, peili.
- Number of toilets
- 2
- Description of the sauna
- Laattalattia, seinät paneelia, pilarikiuas.
- Description of storage facilities
- Vaatehuoneet (2 kpl), kaapistot, ulkona (sisäänkäynnin vieressä/edessä) sekä lämmin että kylmä varasto.
- Other premises
- Takkahuone: laminaattilattia, seinä paneelia ja tasoitettu tiiliseinä.
- Muuta kauppaan kuuluvaa
- Mikroaaltouuni, eteisen naulakko, vaatehuoneiden hyllyt ja kaapistot, leikkimökki ja hiekkalaatikko, yläkerrassa älyrullaverho ja eteisen äly-LED-paneeli.
Plot and zoning
- Plot size
- 2216 m²
- Ownership of the plot
- vuokrattu
- Lessee of the plot
- Turun kaupunki
- Rent of the plot
- 1 643,61 €/vuosi
- Plot rental period
- 31.12.2026
- Zoning situation
- Asemakaava
- Company plot zoning information
- Turun kaupunki.
- Ranta
- ei rantaa
Housing company
- Housing company name
- As Oy Korpinkatu 6
- Contact details of the property manager
- Hallitus. Hallituksen puheenjohtaja Joona Huotari, 045 633 8271
- Maintenance
- asukkaat
- The number of housing company parking spaces
- 6
- Completed repairs
- 2024: ikkunapeltien maalaus, ikkunapuitteiden silikonien uusiminen tarpeen mukaan, ikkunapuitteiden ulkopuolisten puuosien pintakäsittely (osakas tekee itse, asunnon 3 omistaja tehnyt 2023), 2022: muovi- ja biojäteastioiden hankinta, 2021: pohjoispuolen makuuhuoneiden ikkunoiden uusiminen, 2019: katon uusiminen, 2017: kaukolämpöön liittyminen, 2016: katolla olevien ilmanvaihtokoneiden uusiminen kaikkien asuntojen osalta, 2015: ulko-ovien ja niiden lukituksen uusiminen, 2013: asuntojen pääsisäänkäyntien yläpuolella olevien katosten uusiminen, 2012 parvekkeiden peruskorjaus, 2006 parvekeovien ja eteläpuolen alaovien uusiminen. Tässä mainittu vain osa remonteista, pyydä kattava lista välittäjältä.
- Upcoming repairs
- 21.1.2025 kunnossapitotarveselvitys: asfaltoinnin korjaus asunto 6 autokatoksen kohdalta, märkätiloissa pesuhuoneen metallisen lattiakoivojen uusimiset esim ko. tilan remontin yhteydessä, patolevytys sekä maakallistuksen korjaaminen rakennuksesta poispäin itäseinämällä todettu tarpeelliseksi, pohjoispuolen patolevytys ei näillä näkymin tarpeen, odotetaan selvityksen valmistumista, kattoviemärien puhdistus lehdistä kaksi kertaa vuodessa, salaojien kuvaamisen loppuunsaattaminen, ilmanvaihdon raitisilmaventtiilien lisäämisen tarve puutteellisen ilmanvaihdon korjaamiseksi, takkahormien nuohous, Korpinkadun suuntaisen pensasaidan uusiminen, parvekkeiden julkisivuverhoilun pintakäsittely joka toinen vuosi, ikkunapeltien maalaus, ikkunapuitteiden silikonien uusiminen tarpeen mukaan, ikkunapuitteiden ulkopuolisten puuosien pintakäsittely tarpeen mukaan.
- Other details about the housing company
- Varasto autokatoksen päädyssä (ruohonleikkurit ja puutarhavälineitä, jotka ovat kaikkien käytössä), koneellinen poistoilma.
Share object:
Loans to our properties are handled conveniently through the Savings Bank
Apply for a mortgage from the Savings Bank without online banking credentials by filling in an electronic mortgage application.
Get a loan offerThe information provided by the loan calculator is indicative. Please note that the details of your final loan may differ slightly from the information provided by the calculator.
Other locations

Kuusikaari 12
89 000 €
45 m²
Suomi Naantali Taimo
rivitalo 1988 2 h, kk, s

Koulukatu 9
209 000 €
71 m²
Suomi Turku keskusta
kerrostalo 1961 3 h, k, p